Broilerivuoka jämämuusista 17.8.2021

1 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

4-5 dl yli jäänyttä muusia
n.0,5 dl kermaa
pari rkl tuorejuustoa
n.1 kpl paprikaa (puolikas nahistunut suippo, puolikas tuore keltainen)
1 kpl tai maun mukaan sipulia kuutiotuna
1 pätkä kesäkurpitsaa kuutioina
n.10 kpl erittäin kypsiä, lähes jo ylikypsiä kirsikkatomaatteja
400-600 g broilerin sisäfileitä, syöjien nälän mukaan, omassa oli 600g valmiiksi maustettuja (pehmeän pippuriset br sisäfilee)
mausteita oman maun mukaan; tuoretta persiljasilppua, suolaa, musta-ja valkopippuria
rasvaa vuoan voiteluun ja paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Nää on näitä mun riperuokiani jotka syntyvät tehdessä ja harvoin ovat kovin kauniita kuvattavia, etenkin yömyöhällä valon ollessa nollissa! Mutta kuva ei kerro totuutta, mun mieheni vannotti pistämään tämän reseptin ylös koska hullaantui tähän tyystin joten laitan jakoon jos joku muukin pähkäilee minne upottaa muusinjämä ja nahistuneita vihanneksia! Toki muusiin löytyy monta muutakin mutta tämä oli nyt mun versioni.

Pese, kuori ja kuutioi sipuli, paprika ja kesäkurpitsa. Halkaise tomaatit. Paista tilkassa öljyä kuutioidut vihannekset ja mausta. Lisää tomaattiviipaleet ja tuore yrtti (silopersilja). 

Notkista muusi kermalla ja tuorejuustolla tai käytä vaikka maitoa, lisää tähänkin tarvittaessa suolaa ja pippuria. 

Paista tai grillaa broilerit, ei tarvitse paistaa kypsäksi asti koska menevät uuniin.

Levitä voidellulle vuoalle ensin vihannessekoitus, päälle muusi ja viimeiseksi broilerit. Laita noin 200C uuniin kunnes muusi kuplii ja broilerit ovat kypsiä. Itse unohdin nämä uuniin saunaan mennessä joten en osaa sanoa aikaa, "välihuilililla" muistin ja kävin sammuttamassa uunin mutta jätin vuoan sinne. Luulin että broilerit olisivat aivan kuivia käppänöitä joten iloinen yllätys oli kun olivat säilyneet mehevinä. 

Broilerit olivat tällä kertaa valmiiksi maustettuja, pehmeä pippuri tms ja pakastelöytö- luultavamminkin alelaarista löydetty koska harvoin ostan muutoin valmiiksi maustettuja/marinoituja tuotteita...Huomioi siis maustamisessa myös broilerit! 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 22 13 BataattiBroileriVuoka
  • 5 7 Tuliset Kesäkurpitsapihvit
  • 4 8 Marinoidut Kesäkurpitsat
  • 4 5 Chorizolla täytetyt Kesäkurpitsat
  • 4 1 Kesäkurpitsalasagne 2.8.2021
  • 3 4 Grillatut kesäkurpitsakääryleet 2.7.2021
  • 2 0 Täytetyt Kesäkurpitsat
  • 1 3 Monikäyttöinen KasvisTahna
  • 0 0 SadonKorjuuMunakasVuoka
  • 0 3 Eksoottiset kesäkurpitsat (säilyke) 7.8.2021

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Taskuvenus
Nuo lähes ylikypsät tomaatit kruunasivat tämän vuoan tuoden ihanaa raikkautta ja happoa vuokaan. Oli todellakin yllätys kuinka hyvä soppa tuli ja sain tuhottua nahistuneita paprikoita ja kesäkurpitsaa tähänkin ruokaan!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään