Kaurasuurima-suklaakakku vuodelta 1955

Raaka-aineet

1 kanamuna
4 rkl ohutta kermaa (Kermamaitoa)
dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhoa
2 rkl kaakaojauhoa
3 rkl voisulaa

Jaa resepti

Ohje

Voitele ja korppujauhoita vuoka.

Sekoita sokeri, vehnäjauho, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja kaakaojauho sekaisin.

Riko kanamuna ja vatkaa rakenn rikki lisää kermamaito ja sekoita. Siten lisää kuivat aineet ja taas sekoitat viimeiseksi lisää sulavoi, ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa n 25 min. Tarkasta kypsyys ja jos tikkuun ei tartu taikinaa on kakku kypsä.

Anna kakun jäähtyä ennen kuin kumoat vuasta.

Alkuperäisessä ohjeessa oli että on erikoisen hyvää vatkatun kermavaahdon kanssa.

Minä  kostutin kakkua appelsiinimehulla ja koristelin reunat tumma-, ja valkosuklaalla. Keskelle laitoin appelsiinilihat sekä hyytelösokerikiilteen päälle.

Anna kakkun jäätäytyä että maut tasaantuvat.

ohjeessa käytettiin ohutta kermaa, luulisin sen tarkoittavan kermamaitoa tai jotain sinnepäin;o))

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Retropiparkakut 2. Resepti vuodelta 1907
  • 0 0 Retropiparkakut 7. Resepti vuodelta 1938
  • 4 0 Retropiparkakut 5. Resepti vuodelta 1930
  • 0 0 Retropiparkakut 4. Resepti vuodelta 1930
  • 0 0 Retropiparkakut 9. Resepti vuodelta 1938
  • 0 0 Retropiparkakut 6. Resepti vuodelta 1935

Kommentit

naija
Tämä ohje on alkuperäinen ruotsalaisesta kirjasta joka on käännetty suomeksi 1955. Miehenin tykkäsi, minun lempikakuksi tämä ei tullut ,mutta teen toki josku muulloinkin. ;o)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään