Arjen pelastaja - lihapullavuoka

6 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

800 g naudan jauhelihaa
0,5-1 kpl sipulia
1-2 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl kananmunia
1-2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl tulista salsakastiketta
mausteiksi suolaa, pippuria, chilijauhetta, paprikajauhetta, muutama rkl oliiviöljyä
Kastike:
1 tlk paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa (350-500g)
1 kpl sipuli
1-2 dl kermaa
n. 3 rkl vehnäjauhoja
0,5-2 rkl hunajaa
1 rkl soijakastiketta
mausteeksi esim pippuria, suolaa

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni lämpeämään 225°. Pilko sipuli, ja valkosipuli, lisää kulhoon kaurahiutaleiden, kananmunien, salsakastikkeen, mausteiden ja jauhelihan kanssa. Sekoita taikina ja pyörittele lihapullat, asettele isoon korkeareunaiseen uunivuokaan. Paista pullia yksinään 225° 10-15 minuuttia ja tee sillä aikaa kastike.

 

Pilko sipulit, sekoita jauhot huolellisesti kermaan, sitten sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään. Mausta mielesi mukaan. Kaada kastike lihapullien päälle uunivuokaan ja anna vuoan paistua vielä 15-20 min, kunnes nesteen määrä on vähentynyt ja lihapullat kypsiä.

 

Ohjeen ainemäärät eivät ole kiveen hakattuja, tärkeintä on, että taikinan saa pyöriteltyä pulliksi. Minä tykkään sipulista, siksi laitan sitä sekä lihapulliin että kastikkeeseen. Pieneksi pilkottu pinaatti tai basilika toimii molemmissa myös. Tomaattimurska voi olla maustamatonta tai chilimaustettua, molemmilla tulee hyvää. Minulta ei ikinä löydy korppujauhoja, joten kaurahiutaleet korvaavat sitä.

Lisukkeesta riippuu kerman määrä kastikkeessa. Lohkoperunoiden ja uunijuuresten kanssa teen niukemman määrän kastiketta, pastan tai keitettyjen perunoiden kanssa suuremman määrän. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 10 Arjen pippuripihvit 28.11.2017
  • 2 0 Arjen papupata
  • 4 5 Arjen helppo Pottuvuoka
  • 1 0 Arjen banaanikakku
  • 2 0 Vegaaninen lihapullavuoka
  • 1 0 Arjen omenaunelma

Kommentit

pakkausseloste
Luottoresepti, johon suuri osa aineista löytyy aina kotoa. Nopea valmistaa, mutta halutessaan voi miedolla lämmöllä muhitella uunissa pitkäänkin. Tätä reseptiä pystyy varioimaan oman maun, tilanteen ja tarpeen mukaan.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään