7 398
7 398

Juustoinen Focaccia

Raaka-aineet

1 pussi kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
tl suolaa
1 rkl sokeria
3 rkl oliiviöljyä
dl vettä
Päällinen
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 kpl mozzarellapalloa
punaleima emmentaalia
pizzamaustetta
1 tl merisuolaa

Jaa resepti

Ohje

  1. Sekoita kulhossa vehnäjauho, sokeri, suola ja kuivahiiva.
  2. Kuumenna vesi pikkaisen kädenlämpöä kuumemmaksi ja lisää kulhon jauhojen sekaan, lisää myös öljy. Sekoita.
  3. Vaivaa taikinaa n. 5 min. (Yleiskone on hyvä apulainen) HUOM! Taikina on löysää.
  4. Anna taikinan kohota 1-1½ tuntia.
  5. Laita leivinpaperi korkeareunaiselle uunipellille ja lorauta paperin päälle oliiviöljyä. Kaavi kohonnut taikina pellille öljyn päälle.
  6. Levitä taikina tasaisesti pellille öljytyin käsin. Koko pellin kokoiseksi.
  7. Laita uuni lämpenemään 225 astetta.
  8. Anna leivän kohota ½ tuntia liinan alla.
  9. Puolita kirsikkatomaatit sillä aikaa kun leipä kohoaa. Painele puolikkaat leikkauspinta alaspäin leipään.
  10. Leikkele mozzarellat kuutioiksi ja painele nekin leipään tomaattien viereen tai minne mahtuu.
  11. Ripottele päälle pizzamaustetta pieni määrä. (Tämän ei ole tarkoitus olla pizza)
  12. Lopuksi ripottele päälle muutamia merisuolakiteitä.
  13. Raasta haluamasi määrä emmentalia ja ripottele päällimmäiseksi leivän pinnalle.
  14. Paista uunissa 17-20 min ja asteet oli 225. Paisto aika riippuu uunista.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään