Mojo picón mureke 10.1.2020

1 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

n.400 g nauta-sika jauhelihaa
0,5-1 dl paahdettua sipulirouhetta
1 kpl muna
n.1 rkl "mojo picón"-mausteseosta (ks. kuva)
2-5 rkl paprikakastiketta/tahnaa (ks. linkki reseptiin)
1-2 dl silopersiljaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
väliin
1-2 kpl tomaattiviipaleita
1 kpl tuore mozzarellaviipaleita
mustapippuria, oreganoa, basilikaa
päälle
1-2 dl paprikakastiketta/tahnaa (ks. linkki reseptiin)

Jaa resepti

Ohje

Tee ensin paprikakastiketta johon on linkki reseptin alhaalla. Voit myös korvata sen vaikka käyttämällä ajvar-maustekastiketta tai muuta vastaavaa.

Valmista murekemassa sekoittamalla aineet keskenään. Mikäli englanti ei taivu niin mojo picón- mausteseoksessa on: valkosipulia, paprikaa/chilipaprika, makea paprika, jeeraa, cayennepippuria. Ja siis huom; käytin mausteseosta kuivana, en tehnyt siitä kastiketta. 

Laita pienehköön uunivuokaan pohjalle noin puolet murekemassasta, lado päälle mozzarella-ja tomaattiviipaleet, mausta ne pippurilla ja oreganolla sekä basilikalla (suolaa oman harkinnan mukaan), jos keittiöstäsi löytyy tuoretta basilikaa (oreganoa tai muuta sopivaa yrttiä) niin laita väliin. Laita loppu murekemassa viipaleiden päälle ja tiivistä vaikka lusikkaa apuna käyttäen. 

Kaada päälle paprikakastiketta haluamasi määrä, itse laitoin sen verran että sain ohuehkon mutta selkeästi erottuvan kerroksen päälle. Luulin että olisi levinnyt juoksevaksi uunissa mutta pysyikin nätisti paikallaan, tosin omani ei ollut kovin juoksevaa. 

Paista n.200 asteisessa uunissa kunnes on kypsä, noin puolisen tuntia tai aiemmin, kannattaa seurata. 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 4 4 BroileriMureke
  • 1 0 Ketsuppihuntu murekkeelle
  • 0 0 Paprikakastike/tahna 10.1.2020
  • 0 2 PerusMurekeMassa (lihapullat, pihvit yms)

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Täytetty mureke
  • 0 0 Paprikakastike/tahna 10.1.2020
  • 2 4 Mojo 2
  • 1 3 Koskenlaskija-herkkusieni mureke
  • 1 1 CANAPE 35. "sunday roast"
  • 3 8 Lindströmin mureke 23.11.2015

Kommentit

Taskuvenus
Tämä on ehdottomasti paras tekemäni mureke, omalla reseptilläni. Jotenkin kaikki maut loksahtivat paikoilleen.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään