2 034
2 034

Hunaja-Lanttupeti-lohta & lämmin mätisoosi 4.1.2020

2 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

lohipala, sen koko on syöjien ja nälän määräämä
pienestä lantusta palanen höylättynä ohuiksi siivuiksi, hunajaa, voita
mausteita sitruunan raastetta ja hieman sen mehua
purkki creme fraichea loraus kuivaa vermuttia, kasviliemikuutio murennettuna, 50gr purkki Forellrom , forellin mätiä, runsaasti hienonnettua tuoretta tilliä

Jaa resepti

Ohje

Paista lohi uunissa , 150 asteessa, nahkapuoli ylöspäin kunnes kalan sisälämpö on korkeintaan 50 astetta. 

Paista ohuet lanttusiivut ( leikattiin mandoliinilla ) voissa ja mausta paistoksesi hunajalla, sitruunan raasteella, mehulla, suolaa ja mustapippuria lisäksi

Lämmitä creme fraiche kattilassa vermutin ja liemikuutiomurujen kanssa soosiksi. lisää tillä ja viimeksi mätiä Kiehauta soosi.

Asettele lanttusiivuja lautaselle, poista lohen nahka ja aseta lohi lanttujen päälle ja lämmin mätisoosi viereen. Juhlat alkaa juuri nyt, ei auta että tuo kumossa oleva kuva taas raivostuttaa !

Kiitos Mallu ihanasta ja inspiroivasta hölskypunajuuri reseptistäsi, näin voi tehdä lantustakin herkkua, se ollaan nähty telkkarissakin, Tom Sjöstedt-kokki. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 7 15 Kaslerikyljys & kermaiset herkkusienet 8.3.2018
  • 7 20 Uunilohi &kananmunakastike 3.1.2020
  • 6 8 Broilerin paistifilettä pasta & vihannespedillä 1.2.2019
  • 0 1 Lämmin endiivi savulohi paistos
  • 4 1 Syysillan lämmin kasviskeitto
  • 8 16 Kalkkunapaisti & lämmin omenainen juuressalaatti 7.1.2020

Kommentit

Bettan
Mukava herkku lantustakin tuli, suositellaan !

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään