3 126
3 126

Broileri-nautajauheliha Punajuuripihvit

4 annosta

Raaka-aineet

400 g broileri-nautajauhelihaa
2 keitettyä punajuurta raastettuna
1 dl korppujauhoja
2 kanamunaa
2 tl suolaa (oman makusi mukaan)
1 tl kanelia
1 tl carrya
1 tl tinjamia (kuivattua)
1 tl inkivääria (jauhettua)
1 tl mustapippurirouhetta

Jaa resepti

Ohje

Laita kaikki ainekset isoon kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki että korppujauhot ehtii turvota (nestettä ei tarvitse laittaa).

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja tee koepihvi. Lisää mausteita jos tarvitsee.

Ota lusikalla taikinaa öljytyille käsille ja muotoile pihvit suoraan pannulle. Kun alkaa neste nousemaan pinnalle käänna ja sama uudestaan. Lahdo vaikka pihvit vuokaan ja laita folio päälle, pistä uuniin 200 asteeseen vielä 10 min.

Lisukkeeksi pihvinpäälle voit paistaa sipulia ja erinvärisiä paprikoita. mausta suolalla ja ripauksella  sokerilla.

 

Meillä oli lisäkkeenä myös ihan kuorittuja keitinperunoita ja puolukkasurvosta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Makumaailma ei ihan kotimaista mutta kannattaa kokeilla jos vähänkin tykkää erinlaisista mauista kun totuttuun pippuriin ja suolaan. ;o)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään