17 007
17 007

Smetanassa haudutettua lohta

4 annosta

Raaka-aineet

n. 700 g lohifileetä
kastike
1 prk (n. 2 dl) smetanaa
2 dl ruokakermaa
n. 2 kokonaista suolakurkkua
1/2 sitruunan mehu
maun mukaan suolaa, pippuria, tilliä

Jaa resepti

Ohje

Voit halutessasi tehdä fileestä myöskin perhosia, mutta tämä lisää kalan kuivumisen riskiä, joten helpompi ja varmempi tapa on valmistaa lohi kokonaisena ja leikata lapiolla suoraan lautaselle.

700 g lohta on myöskin laskettu arvioksi neljälle eli n. 175 g / annos.

Ota kokonaiseen lohenpalaan väri kuivalla ja kuumalla pannulla nahkapuoli pannua vasten. Käännä ja ota väri toiselle puolelle. Irroita kalasta nahka käsin nyppimällä (Irtoaa helposti kun on ollut pannulla).

Laita kala vuokaan.

Kuutioi suolakurkku.

Sekoita suolakurkku, kerma ja smetana yhteen. Parhaan soosin saa aikaan kun muistat maustaa maistaa maustaa maistaa.

Kippaa kastike kalan päälle ja tönää uuniin 200 C.

Paista kunnes kala on sisältä kypsää. Selviää parhaiten kurkkaamalla kalan sisään esim. veitsellä, yleensä n. 15-20 min kalan paksuudesta riippuen.

Tarjoile perunoiden kera. Smetanakastike sopii äärettömän hyvin perunoille, ja siitä tullaan taistelemaan! ^^

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Soijamarinoitua lohta
  • 3 6 Kylmää keitettyä lohta 12.3.2015
  • 5 3 Valkoviinissä haudutettua lohta
  • 2 1 Smetanassa haudutettua lohta
  • 2 4 Sitruunamarinoitua lohta
  • 2 1 Haudutettua lohta ja tillikastiketta

Kommentit

Mad-Milk
Kaikki määrät ovat suosituksia. Parasta tulee ns. näppituntumalla. Aika on myöskin mahdoton sanoa, joten parasta on vain kurkata kalan sisään. Kala on kypsä kun se ei ole enään läpikuultava.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään