Vegekääröt

5 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

kaalinpää
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
öljyä kuullottamiseen
1,5 dl soijarouhetta
1,5 dl kokonaisia kauraryynejä
4-5 dl vettä
1 sieniliemikuutio
Forest Blend-maustetta
mustapippuria
suolaa
siirappia
voinokareita
1 kananmuna

Jaa resepti

Ohje

Silppua sipulit ja kuullota niitä öljyssä hetkinen. Huuhtele kaurat ja lisää ne pannulle samoin kuin soijarouhe. Kaada pannuun vesi, sekoittele ja anna hautua tunnin verran. Kaura tarvitsee aika pitkän ajan kypsyäkseen.

Erottele litteästä kaalinpäästä lehdet ja leikkaa lehtivartta ohuemmaksi. Pehmitä sitten lehtiä kiehuvassa vedessä pari minuuttia. Laitoin veteen liemikuution saadaksen lehtiin enemmän makua.

Lisää täytteeseen yksi kananmuna. Sen voi jättää poiskin jos haluaa. Mausta täyte Forest Blendillä, mustapippurilla ja suolalla. Maista ja lisää mausteita jos tarvitsee.

Laita täytettä pehmitetylle lehdelle ja kääri kääröksi. Ruskista pannulla kääryleihin kaunis pinta ja lado kääröt uunivuokaan. Kaada kääryleille hieman siirappia ja tiputtele voinokareita. Peitä vuoka alumiinipaperilla ja anna vuoan muhia uunissa 175 asteessa noin 1 1/2 tuntia. Sammuta uuni ja anna vuoan olla uunissa vielä jälkilämmössä.

Voit käyttää sieniä soijarouheen tilalla, mutta vähennä sitten pannuun laittamaasi vesimäärää. Sain tästä annoksesta 15 käärylettä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 2 Metsänmakuinen kaali-soijasuikalelaatikko
  • 0 1 Ateria 38 : Vegekääröt sienikastikkeella
  • 3 8 Haukifile uunissa
  • 2 6 Kiinankaali-sienikääröt
  • 0 3 Suppilovahverosoosi
  • 1 2 Kanaa minuutissa

Kommentit

Mustikka

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään