Tomaattikeitto Vuohenjuustopilvellä

2 annosta

Raaka-aineet

1 Purkki Kirsikkatomaatteja (tomaattisäilyke)
1 Pieni Purkki tomaattipyreetä
4 Dl Vettä
1-2 Ripausta Kuivattua lipstikkaa / liperiä / maggia
Suolaa ja sokeria
Mustapippuria myllystä tai huhmareesta
Tabascoa oman maun mukaan
Mieleistäsi extra virgin oliiviöljyä
Muuta:
1 Pieni Sipuli
1 Keskikokoinen Valkosipulin kynsi
Extra virgin oliiviöljyä
Vuohenjuustopilvi:
1 Purkki Vuohen tuorejuustoa
Kermaa
Tilpehöörit:
Patonkia / leipää siivuina
Kirkastettua voita
Persiljaa tai muuta tuoretta yrttiä

Jaa resepti

Ohje

Laita kaikki ensimmäiset, ennen ”Muuta” aineet blenderiin.

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuulota / paista oliiviöljyssä. Kun on saanut hiukan ruskeaa väriä, lisää blenderiin.

Ja nyt kaikki hyvin sekaisin ”blendaten”. Maista ja lisää mausteita maun ja terveyden mukaan...

Kiehauta keittoa pari minuuttia kattilassa.

Tein tämän alunperin ensin kastikkeeksi DDR:n Metsästäjänleikkeelle ja seuraavana päivänä keitoksi nestettä lisäten.

Paista leipä voissa kauniin ruskeaksi kummaltakin puolelta.

Sekoita tuorejuusto ja kerma notkeaksi massaksi, mistä saa lusikalla kauniit ”pilvet” keittoon.

Koristele hakatulla persiljalla tai muulla yrtillä sesongin ja saatavuuden mukaan ja uskokaa, että myös tilli sopii erinomaisesti 😊😊😊😊

Tästä saa siis myös kastike- version vähentämällä nesteen määrää, joka sopii kalalle, lihalle, kasviksille jne.

Ohentamalla ja makuja tarkastamalla myös salaattikastike...

Hyvää Ruokahalua!!!

Helsinki 24.02.2018

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Kastikkeesta maukas keitto - Keitosta maukas kastike...Gluteeniton (perusresepti) ilman patonkia ...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään