9 378
9 378

Bataattikukko

Raaka-aineet

5 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 kpl bataatti
vettä
suolaa
voita ja maitoa voitelemiseen

Jaa resepti

Ohje

Kuori bataatti ja paloittele kuvan mukaiseksi paloiksi. Keitä bataatteja noin 5 minuttia, kuitenkin niin, että ne selvästi pehmenevät. Valuta ja lisää suola. Tee ruis/vehnäjauhotaikina ja lisää siihenkin hieman suolaa. Taikina saa olla mieluummin löysää kuin jäykkää. Kaulitse taikina korkeintaan puolen sentin vahvuiseksi ( mieluummin noin 3 mm) ja leikkaa siitä vaikkapa kahvilautasen avulla pyöreitä kakkaroita. Lisää kakkaran toiselle puolelle pieni kasa bataattia. Kastele kakkaran reuna ja käännä toinen puoli päälle. Litistä reuna vielä vaikkapa haarukalla tiiviiksi. Paista 225 asteisessa uunissa niin. että niistä tulee sopivan ruskeita. Tämä on kuin piirakan paistoa. Kastele kukot lopuksi voi/maitoseoksessa. Syödään mieluummin lämpiminä voin tai oivariinin kera.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

maitzo
Olen tehnyt vastaavanlaisia lanttutäytteellä, mutta bataatti sopi tähän yllättävän hyvin.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään