vaalea paahtoleipä

1 - 1,5 h

Raaka-aineet

1 kotikokki
1 aikomus leipoa

Jaa resepti

Ohje

Kotitekoinen perusleipä

400g lämmintä vettä 675g täysjyvävehnäjauhoja 15g hunajaa tai sokeria 30g öljyä tai voita 5g suolaa 1ps kuivahiivaa (5g kuminan siemeniä, 5g aniksen siemeniä ja 5g seesamin siemeniä)

  1. Kaada kattilan pohjalle kättä lämpöisempi, noin 45 – 50 asteinen vesi ja lisää siihen hiiva, hunaja ja mausteet.
  2. Lisää sitten veden sekaan jauhot ja suola vähitellen ja aloita alustaminen.
  3. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia.
  4. Sulje sitten taikinan pinta lisäämällä rasva ja vaivaa vielä vähän.
  5. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  6. Kohota taikina ensin kaksinkertaiseksi liinan alla ja vaivaa sen jälkeen taikina haluttuun muotoon, joko pellille tai paahtoleipä vuokaan. Kohota sitten vielä kerran. (taikinan voi myös kohottaa muovipussissa joka öljytty)
  7. Paista 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Jos haluat leivälle rapean kuoren, laita uunin pohjalle pieni vesiastia, joka kosteuttaa leivän pintaa paiston aikana.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 4 0 Briossi, pehmeä ja pullava
  • 3 0 Karjalanpiirakat

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 2 Raparperi crumble
  • 4 7 Oma paahtoleipä 7.3.2017
  • 4 0 Briossi, pehmeä ja pullava
  • 3 0 Karjalanpiirakat
  • 1 2 Laskiaispullat 2017
  • 2 1 Parempi paahtoleipä italialaisilla aineksilla

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään