5 090
5 090

Eräänlainen läskisoosi

30 - 60 min

Raaka-aineet

Porsaan kylkisiivua
Sipulia
Jauhoja
Öljyä tai voita
Suolaa ja pippuria

Jaa resepti

Ohje

Alustukseksi sanottakoon, että en tykkää tehdä ohjeita tarkoin määritetyille määrille, sillä niissä tulee aina kuitenkin jotain heittoa ja varianssia. Tämän ohjeen tarkoituksena on lähinnä valaista metodeja ja olla suuntaa antava.

HUOM! Sipulia saa (muttei ole pakko) olla melkein yhtä paljon kuin lihaa!

Aloita pilkkomalla sipuli(t) makusi mukaiseen kokoon ja heitä ne (reilureunaiseen) pannuun reiluun öljyyn (tai voihin) paistumaan. Samalla kun vahdit sipuleita pannussa, pilko kylkisiivut niin ikään oman makusi mukaiseen mittaan (siivujen paksuus vaihtelee vamistajittain, valitse siis kaupassa mieleisesi paksuuden mukaan *wink wink*). Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää lihat sekaan ja paista niistä enimmät rasvat irti. Tässä vaiheessa voi sekaan heittää sopivia "yllätysbonuksia" (itse silppusin tähän malliannokseen sekaan alkupaloiksi valmistamieni katkaraputäytteisten herkkusienten jalat). Sipulit ja läskit saavat tämän jälkeen muhia hetken, ja sillä aikaa voi vaikka valmistella perunoita.

Kun lihoissa ja sipuleissa alkaa olla havaittavissa pientä "paistopintaa", siirrä ne esim. reikäkauhaa tai -lastaa hyväksi käyttäen toiseen astiaan jättäen vanhat paistorasvat pannuun (soosi tehdään siihen).

Lisää tarvittaessa rasvaa, lisää sekaan jauhoja niin, että seos vastaa paksuudeltaan suunnilleen lettutaikinaa, ehkä vähän tankeampaa. Sekoita seosta, kunnes jauhot ovat ruskistuneet mieleiseesi sävyyn. Lisää sekaan (reilusti, ennemmin pienet överit kuin vajarit) vettä, ja sekoita. Kestää hetken, ennen kuin kastike alkaa paksuuntua, mutta niin tehdessään kehittyy nopeasti. Pidä siis "hätävesi" käden ulottuvilla, ettei mene taikinaksi. Mausta suolalla ja pippurilla (kastike saa olla aavistuksen verran suolaisen puolella, mutta makuja on monia).

Koko komeuden voi vielä halutessaan heittää uuniin pataan muhimaan (kannattaa heittää soosi sinne vähän notkeampana niin on haihtumisvaraa) ja odottamaan ruoka-aikaa. Lämpöä sellainen 150 - 175°C.

Kaveriksi tälle - kuten jo välissä mainitsin - sopii luonnollisesti peruna, ja kesäisin vieläkin luonnollisemmin varhaissellainen.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 3 Eräänlainen chili sin carne
  • 4 3 Paneroituja Porsaan kylkisiivuja
  • 2 0 Perusvarma gluteeniton läskisoosi
  • 55 8 Isännän läskisoosi
  • 5 1 Eräänlainen Perunasosekeitto
  • 10 1 Lihakukko

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään