Pankkiirin ankka

8 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 kpl kokonainen ankka
1 kpl sitruuna
1 kpl omena
150 g voita
4 kpl valkosipulin kynsiä
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl kuivattua rakuunaa
1 rkl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria

Jaa resepti

Ohje

Aseta uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Ota jääkaappikylmä kokonainen ankka pussistaan, huuhtele ja kuivaa talouspaperilla.

Raasta yhden sitruunan kuori ennen sen kuorimista. Kuori sitruuna ja omena ja laita ne puolikkaina ankan sisään ja aseta ankka paistonkestävään vuokaan.

Sekoita pehmeäksi sulatettu voi, raastettu sitruunan kuori ja mausteet (valkosipulin kynnet puristettuina, timjami ja rakuuna kämmenessä hienoisesti hienonnettuna) keskenään ja sivele valtaosa maustevoiseoksesta ankan päälle.

Laita ankka uuniin 180 asteeseen 45 minuutiksi.

Ota ankka uunista ja käännä runsaassa voissa ja omassa rasvassaan paistunut ankka toisin päin. Sivele loput maustevoiseoksesta ankan uudelle yläpinnalle. Ei vaikuta olevan suurta merkitystä sillä, kumpi puoli tulee ensin ja kumpi toisella kerralla. Paistele ankkaa vielä toiset 45 minuuttia. Avaa välillä uunin luukku ja valele ankkaa sen alla olevalla rasvalla. Jätä ankka näiden toisten 45 minuutin uuniin vielä noin puoleksi tunniksi, anna lämpötilan laskea 180 asteesta 80 asteeseen.

 

Ankka on valmis. Kuoren voit halutessasi paahtaa kauniiksi ja rapeaksi – edelleen välillä rasvalla valellen – 15 minuutissa 225 asteessa. Tämän osuuden voit tehdä huoletta myöhemminkin. Pöydällä jäähtynyt valmis, mutta paahtamaton ankka voidaan paahtaa ja samalla lämmittää tarjoilukuntoon vielä muutaman tunnin kuluttuakin.

Tarjoile ankka esimerkiksi riisin ja perunoiden kanssa sekä mausteinen paistorasva erillisestä liemikulhosta kostukkeeksi maun mukaan. Maistuu taatusti koko perheelle!

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 3 Pečená kačica so cesnakom - paistettu valkosipulinen ankka
  • 2 2 Yrttibroileri uunissa
  • 2 1 Limevoi
  • 2 3 Pečená kačica - paistettu ankka
  • 12 17 Hedelmillä Täytetty Ankka
  • 4 8 Haudutettua ankkaa

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään