17 161
17 161

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka

6 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

2 kpl kesäkurpitsaa
3 kpl valkosipulinkynttä
1 dl pestoa
6 kpl tomaattia (tai 3 pihvitomaattia)
dl tuoretta basilikaa (lehtiä)
150 g fetajuustoa (rasvaa 18 %) (raastettuna)
½ tl mustapippuria (myllystä)
1 dl juustoa (raastettuna)

Jaa resepti

Ohje

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka on herkullinen yhdistelmä kesäkurpitsaa, fetaa, valkosipulia ja tomaattia. Mehevän maun salaisuus on pestossa, jota levitetään säästelemättä kerrosten väliin.

 

Pese ja viipaloi kesäkurpitsat. Hienonna valkosipulinkynnet. Leikkaa tomaatit reiluiksi viipaleiksi.

Voitele uunivuoka. Lado pohjalle puolet kesäkurpitsaviipaleista. Levitä päälle puolet valkosipulista ja pestosta.

Lado seuraavaan kerrokseen puolet tomaateista, basilikanlehdistä ja fetaraasteesta. Rouhi päälle mustapippuria.

Toista uudelleen kesäkurpitsa- ja tomaattikerrokset.

Ripottele vuokaan päällimmäiseksi vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Tarjoa kesäkurpitsa-tomaattivuoka hyvän leivän kanssa kasvisateriana tai liharuoan lisäkkeenä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 2 TomaattiSalsa
  • 1 1 Tomaatti-parmesan piiras basilikaoljylla
  • 4 11 Tomaatti&Mozzarella 23.8.2016
  • 10 14 Mozzarella-kasvisvuoka
  • 4 2 Grillattu halloumileipä
  • 0 1 Canape 11.

Kommentit

KilkkiJ
Tuli aivan mahtavan hyvää. Resepti kopioitu maku.fi -sivustolta.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään