Parsa-retiisi salaatti

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

0,5 kpl jäävuorisalaattia
0,5 pnt parsaa
0,5 pnt retiisejä
n.1 dl omenakuutioita
kastike/marinadi:
0,5-1 dl neitsyt oliiviöljyä
n.2 rkl valkoista balsamicoa
n.0,5-1 rkl juoksevaa hunajaa
1 kpl suolaa, mustapippuria maun mukaan
1 ripsaus välimeren mausteseosta/yrttiä maun mukaan
n.0,5 kpl sitruunan mehu omenakuutioille

Jaa resepti

Ohje

Omenakuutiot olin jo edellisenä päivänä tehnyt ja laittanut sitruunamehuun, ne päätyivät salaattiin ihan sillä etten keksinyt muuta käyttöä tällä kertaa. 

Aloita pesemällä ja siistimällä retiisit, viipaloi ne ohuiksi. Valmista kastike/marinadi ja laita viipaleet maustumaan. Kuori parsat ja keitä niin että niihin jää vielä purutuntumaa. Pilko haluamasi kokoisiksi. Suikaloi salaatti, pese ja linkoa ja kokoa salaatti. 

Kastikkeen/marinadin raaka-ainemäärät ovat suuntaa antavia kun en niitä mittaile tehdessä, kannattaa siis maistella tehdessä ja nyrkkisääntönä on käyttää hyvänmakuista ja laadukasta öljyä sekä etikkaa. Yrttisekoitusta ei kannata liikaa laittaa etteivät peitä muita makuja allensa. Jäävuorisalaatin sijaan voi käyttää oman makunsa mukaisesti mitä vain salaattia.

Kahdelle hengelle salaatti riitti kahdeksi päiväksi, ensimmäisenä päivänä tarjoiltiin paahtopaistipihvien lisänä ja seuraavana paahtopaistilla ja kasviksilla täytetyn ohutleivän kera. Seuraavana päivänä retiisit ovat jo värjäytyneet eivätkä ole kauneimmillaan mutta maku on kohdillaan.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Taskuvenus
Parsaa ei voi vastustaa ja puntti retiisejä sai veden kielelle, päätin siis yhdistää nämä herkut, muut tulivat taustajoukkoina ;)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään