määpähkinävoi-vadelma mokkapalat

15 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

6 dl vehnäjauhoja
4 kpl kananmunaa
4 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g voisulaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
ensimmäinen osa
1 dl vadelmahilloa
1 dl vehnäjauhoja
toinen osa
1 dl maapähkinävoita
kolmas osa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
kuorrute
500 g tomusokeria
100 g voisulaa
n. 1 dl vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 rkl maapähkinävoita

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää Keskenään sekoitetut kuivat aineet, ja sekoita kevyesti nostellen. Lisää sulatettu rasva ja maito. Jaa taikina tasaisesti kolmeen kulhoon.

Sekoita ensimmäiseen kulhoon n. 1dl vadelmahilloa ja 1dl vehnäjauhoja.

Sekoita toiseen kulhoon 1dl maapähkinävoita.

Sekoita kolmanteen kulhoon kaksi ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta.

Kaada kaikki kolme taikinaa saman vuoan eri kulmiin, jonka jälkeen sekoita lastan kärjellä kierroksia spiraalin muodossa sisäänpäin kaikkien kolmen taikina-osan lävitse. (esimerkkinä kuva pohjasta ilman kuorrutetta)

Paista uunissa noin viisitoista minuuttia.

Valmista kuorrute: sekoita kuorrutuksen ainekset tasaiseksi (muista siivilöidä kuivat aineet) ja levitä pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään