Sitruunaiset kuppikakkuset

Raaka-aineet

225 g vehnäjauhoja
175 g sokeria
2 tl soodaa
1 rkl mantelijauhetta
3 (luomu)kananmunaa
100 g maustamatonta jogurttia
175 g voita sulatettuna ja hieman jäähtyneenä
2 sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan mehu
Kuorrute
200 g voita kuutioina ja huoneenlämpöisenä
1 sitruunan mehu
200-300 g tomusokeria
koriste-nonparelleja tms

Jaa resepti

Ohje

Kuumenna uuni 180-asteeseen.

Ota uunipellin päälle valmiiksi kymmenen isoa muffinssivuokaa (tai enemmän jos käytät pieniä cupcake-vuokia). Kannattaa mielestäni laittaa 2 päällekkäin, niin eivät leviä.

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, sooda, mantelijauhe ja raastettu sitruunan kuori keskenään.

Sekoita kananmunat jogurtin kanssa ja lisää joukkoon hieman jäähtynyt voi.

Sekoita kaikki puulusikalla tms sekaisin keskenään, niin ettei taikinaan jää klimppejä. 

Jaa muffinssivuokiin (noin 2/3 täyteen). Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes ovat tikulla koitettaessa kypsiä ja kauniin värisiä. Nosta jäähtymään.

Kuorrute

Vatkaa sähkövatkaimella pehmeä voi kunnolla sekaisin, jotta pehmenee vielä enemmän. Sekoita joukkoon sitruunan mehu, sekä tomusokeria niin paljon, että koostumus on helposti pursotettavaa, eikä voi maistu liikaa. Lusikoi pursotinpussiin ja pursota kuorrutetta kauniisti muffinsien päälle. Ripottele päälle vielä koristerakeita tms jos haluat. 

Vinkki: Jos haluat hieman kevyemmän version, käytä kuorrutteeseen voin sijasta tuorejuustoa :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 29 36 Sitruunaiset Tähdet
  • 3 2 Mustikkamaan kuppikakkuset
  • 5 1 Sitruunaiset pikkuleivät
  • 18 8 Sitruunaiset kierreleivokset (G)
  • 8 3 Sitruunaiset täytekeksit
  • 11 8 Sitruunaiset haarukkaleivät

Kommentit

aromaticum
Lemon cupcakes on klassikkoleivonnainen ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Leivoin näistä ennemmänkin muffinssi-kokoisia, mutta halutessasi voit tehdä näistä "aidompia" ja lusikoida taikinan pieniin cupcakes-vuokiin. Herkullinen resepti, joka ihastuttaa vuodesta toiseen. Simppeliä ja ihanaa :) Kelpaa nautiskella kahvi- tai teekupposen kanssa.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään