Tarte tatin

Raaka-aineet

500 g voitaikinaa
600 g omenaa (Granny Smith tai kotimainen, kiinteä talviomenalajike)
2 rkl sitruunamehua
100 g voita
2 dl sokeria
1 tl Kookossokeria
Kanelia
Kanelia
Tarvittaessa: perunajauhoja

Jaa resepti

Ohje

Ota voitaikina hyvissä ajoin sulamaan. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat reiluiksi lohkoiksi. Valele ne sitruunamehulla.

Sulata voi isossa (Ø 25 cm) valurautapannussa, jossa myös kahva on uuninkestävä. Anna voin hieman ruskistua ja sekoita joukkoon sokeri. Vähennä lämpöä, jotta sokeri sulaa hitaasti. Nostele omenalohkot pannulle vieri viereen, pyöreä puoli alaspäin. Kuumenna hiljalleen 5–10 minuuttia, kunnes sokeri on karamellisoitunut.

Kauli taikina hieman pannun halkaisijaa suuremmaksi kanneksi ja nosta se omenoiden päälle. Käännä taikinan reunat pannun sisäpuolelle. Pistele pinta haarukalla. Paista omenatorttua 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna omenatortun vetäytyä 5 minuuttia ja irrota se pannusta reunoja pitkin veitsellä. Nosta tarjoiluvati omenatortun päälle ja kumoa torttu ylösalaisin vadille. Tarjoa tarte tatin hetken jäähtyneenä vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

* Jos et omista uuninkestävää valurautapannua, voit siirtää karamellisoituneet omenat liemineen voidellun piirasvuoan pohjalle ja paistaa tortun uunissa ohjeen mukaan. Voit tehdä tortun myös pieniin annosvuokiin.

* koska minulla on omia omenoita jotka eivät ole kiinteää lajiketta, lisäsin haudutettujen omenien joukkoon teelusikallisen perunajauhoja. Omenoista tulleeseen liemeen.

* Tarjoa omenatorttu tuoreena, jotta täyte ei pääse kostuttamaan lehtevää voitaikinakuorta.

 

Kopioitu maku lehdestä mukaillen

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Tarte Tatin
  • 1 0 Tarte Tatin banaanilla
  • 0 1 Helppo Tarte Tatin
  • 4 7 Ranskalainen omenapiiras eli tarte tatin
  • 0 0 Tarte Tatin
  • 4 1 Päärynä tarte tatin eli keikauskakku

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään