Naudan sisäpaisti-vartaat

6 annosta 12 - 24 h

Raaka-aineet

n.800 g naudan sisäpaistia (marinoimaton)
6-10 kpl jäljelle jääneitä keitettyjä uusia perunoita
1 kpl paprika
1 pätkä kesäkurpitsaa
1 kpl sipuli
6 kpl valkosipulinkynsiä
öljyä, suolaa, pippuria
marinadi paistille:
n.1 dl punaviiniä
n.0,5 dl öljyä
suolaa, pippuria, tuoretta timjamia ja oreganoa

Jaa resepti

Ohje

Puhdista paisti kalvoista ja jänteistä, leikkaa ronskeiksi kuutioiksi ja mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Sekoita punaviini, öljy ja yrtit pussiiin tai kulhoon ja lisää paistipalat. Laita marinoitumaan vuorokaudeksi, kääntele lihoja/pussia välillä.

Liota varrastikkuja 30-60min ennen varrastamista, ota lihat samalla pois kylmästä lämpenemään.

Puhdista vihannekset ja juurekset joita käytät, meille tuli nyt näitä sen mukaan mitä kaapista löytyi, muutamia uusia perunoita oli jäänyt jäljelle joten laitoin niitäkin mukaan. Pari maissinpalasta oli myös mutta ne grillattiin erikseen. Kasviksetkin saivat öljyä ja mausteita pintaan, aika roheita paloja sai olla myös nämä.

Varrasta mielesi mukaan ja grillaa- sisäpaisti saa jäädä punertavaksi sisältä mutta meneehän se kunnon kypsä karsinogeeninenkin liha kunhan ei tule tavaksi ;) 

Vartaita tuli meille pitkillä varrastikuilla 6kpl ja ei mitään heppoisia vartaita ollutkaan ;)

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 7 Naudan ulkofilettä ja hapanimelää kurpitsahöystöä
  • 0 0 Naudan potka/palapaisti pata
  • 3 0 Naudan paistijauhelihakastike
  • 9 2 Naudan lehtipihvi
  • 3 0 Naudan etuselkää tomaattismetanassa
  • 8 4 Naudan Sisäfile Pihvit

Kommentit

Taskuvenus
Grillaajalle kannattaa myös kertoa mitä vartaat sisältävät ja että perunat on jo kypsiä ettei grillaaja sitten kärvää ja kärvää kun luulee että raa'at perunat pitäis saada kypsäksi,hah hah... :D Hitokseen hyviä kyllä silti!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään