3 969
3 969

Mössykät

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

5 dl vettä tai maitoa
1 ps kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
10 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
800 g jauhelihaa
2 sipulia
2 paprikaa

Jaa resepti

Ohje

Lämmitä vesi/maito noin +40 asteiseksi. Lisää veteen/maitoon kuivahiiva, suola ja sokeri. Sekoita kädellä kuivahiiva tasaisesti nesteeseen. Lisää joukkoon jauhot desi kerrallaan koko ajan kädellä vaivaten. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Lisää lopuksi öljy. Anna kohota lämpöhauteessa ainakin 30 minuuttia.

Paista ja mausta (suola, jauhelihamauste, pippuri) jauheliha ja pilko sipulit ja paprikat.

Jauhota pöytä hyvin!

Kaada taikina pöydälle ja jaa se kahteen osaan. Laita toinen puolikas vielä takaisin kulhoon odottamaan. Kauli tai painele käsin toinen taikina tasaiseksi levyksi, noin uunipellin kokoiseksi. Lisää taikinalevylle puolet jauhelihasta, sipuleista ja paprikoista. Pyörittele taikina rullalle ja leikkaa rullasta palasia hieman viistoon. Yhdestä rullasta tulee noin 10 palasta, eli koko puolen litran taikinasta tulee 20 kpl mössyköitä. Paista +225 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kun ensimmäinen satsi mössyköitä paistuu, ehdit tehdä jäljelle jääneestä taikinasta toisen samanlaisen.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään