sitruunakääretorttu

Raaka-aineet

Pohja
6 kpl kananmunia
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
täyte
0,5 dl dl sitruunatahnaa (lemon curd)
2 dl kermaa
100 g maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 kpl Liivatetta

Jaa resepti

Ohje

Pohja: Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut jauhot ilmavasti tai siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi ja paista uuni pellillä n 15-20 min 175 astetta.

Pohja on jäähdytettävä ennen täyttämistä, sillä täyte ei kestä lämpöä. Jotta vältät kylmän pohjan taittumisen poikki sitä täytteen kanssa rullatessasi niin aseta levy jäähtymään oikeaan muotoonsa. Itse käytän siihen kahta saman kokoista pulloa (jos ne ovat kylmennettyjä pääset nopeammin täyttämään leivonnaista). Kuvassa pullot rullan sisällä ja alla hieman talouspaperia ottamassa vastaan kosteuden mikä jäähtyessä syntyy.

Täyte: Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se sekoitettuun (notkistettuun) rahkaan. Lisää sokeri. Kuumenna sitruunatahnaa sen verran että vedessä pehmenyt liivate voidaan liuottaa sekaan. Lisää edelliseen.

sivele täyte varovasti rullasta avatun pohjan päälle ja pyöritä takaisin mahdollisimman tiukalle rullalle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 3 Rahkaomenapiiras
  • 2 4 Sitruskakku/leivonnainen
  • 5 1 Vadelma-vaniljakääretorttu
  • 6 7 Mansikka-sitrus täytekakku
  • 6 3 Sitruunakääretorttu
  • 29 36 Sitruunaiset Tähdet

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään