Salmiakki-Mansikka Cup Cakes

12 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

125 g pehmeää voita tai leivontamargariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
Kuorrutus
175 g pehmeää, huoneenlämpöistä voita
350 g tomusokeria
50 g salmiakkijauhetta
2 rkl vettä
Koristeluun
n.200 g mansikoita

Jaa resepti

Ohje

Ota Voi huoneenlämpöön n. tuntia ennen leipomista, älä kuitenkaan anna sen sulaa kokonaan.

Laita uuni 200'C ja laita paperiset muffinsivuoat(12kpl) valmiiksi joko uunipellille tai muffinsivuokaan.

Vatkaa pehmenyt voi ja sokeri vaahdoksi, jonka jälkee lisää kananmunat yksitellen.

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita kunnolla.

Taikinan kuuluisi olla pehmeää ja helposti lusikoitavaa, mutta mikäli taikina jää hieman "kuivaksi" voi siihen lisätä 1-3 rkl maitoa pienissä erissä.

Jaa taikina 12 muffinivuokaan täyttäen vuoasta 2/3 osaa.

Paista cup cakeja uunin keskiosassa n. 15-20 min.

Anna Jäähtyä Kunnolla ennen kourruttamista!!

Kuorrute:

Sekoita kaikki ainekset haarukalla tasaiseksi massaksi.

Voit joko pursottaa Kuorrutteen tai levittää veistä apuna käyttäen cup cakesien päälle.

Koristele mansikoilla.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään