85 307
85 307

Helppo täytekakku

10 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponea
marjoja,hedelmiä tai mitä haluttaakaan
sokeria maun mukaan
kuorrute
1 dl vispikermaa
1 dl maustamatonta tuorejuustoa tai marcarponea
sokeria maun mukaan

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munasokerivaahtoon. Sekoita varovasti tasaiseksi. Levittele taikina uunipellille tasaisesti ja paista uunissa noin 7 minuuttia. Kippaa paistettu pohja leivinpaperin päälle ylösalaisin ja irrota varovasti pohjassa kiinni oleva leivinpaperi. Leikkaa haluamaasi muotoon. Yksinkertaisin tapa on leikata pohja kolmeen osaan ja tehdä suorakaiteen muotoinen kakku. Neliö onnistuu myös helposti, pohjakerroksia on silloin neljä. Jos haluaa ympyrän, niin kannattaa tehdä kaksi pohjaa, koska silloin tulee vähän hukkapaloja. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa nopeasti tuorejuusto ja sokeri sekaan. Levittele marjat/hedelmät/soseet/mitä keksitkään pohjalle ja täytettä väleihin.  Tee kuorrute samalla tavalla kuin täyte. Kuorruta kakku. Koristele jos jaksat.

Protip: Kermatäytteen sokerin määrä kannattaa arvioida muun täytteen makeuden mukaan. Esim hillojen kans saa olla vähän makiampi kerma, ku taas tuoreiden mansikoiden tai omenasoseen kans sokeria ei välttämättä tarvi ollenkaan.

Protip 2: Jos haluat pursottaa kuorrutetta kakun päälle, niin tuplaa kuorrutteen määrät.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Suklaa-mustaherukka täytekakku
  • 4 1 Auto täytekakku
  • 9 4 Puolukka täytekakku
  • 6 4 Valkosuklainen täytekakku
  • 31 5 Mehevä täytekakku
  • 8 8 Helppo täytekakku

Kommentit

keepa
Pohja on käytännössä siis kääretorttupohja. Supernopia valmistaa ja taatusti hyvvää. Tämä kakku on näppärä jos meinaa tarjoilla kakun samana päivänä, koska pohja on niin ohutta ja kuohkeaa, ettei sitä tarvi kostutella. Meillä ollaan testattu omenasoseen, vadelmien, hillojen ja tuoreiden mansikoiden kans ja kaikki toimi, mutta hilla on ollu ehoton yleisön suosikki. Ilman kuourruttamista tätä tullee tehtyä arkenaki tämän tästä helppoutensa takia.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään