19 431
19 431

Helppo makea piirakka!

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

pohjataikina
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl sulatettua rasvaa
1 dl jogurttia (mikä vaan maku käy, itse käytin mangon makuista eikä oikeastaan edes maistunut)
2 dl vehnäjauhoja
½ dl vehnä- tai ruislesettä (jos ei löydy ei haittaa, voi myös korvata ½ dl vehnäjauhoa)
1 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
täyte
3-4 dl mustikoita, vadelmia tai puolukoita
pinnalle
½ dl sulatettua rasvaa
½ dl sokeria
2 dl kookos- tai kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

1. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

2. Sekoita munat ja sokeri

3. Lisää rasvasula sekä jogurtti ja sekoita tasaiseksi. 

4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. 

5. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ( halk. 25-27 cm ). 

6. Ripottele päälle marjat. 

7. Sekoita rasvasulan joukkoon sokeri, kookos- tai kaurahiutaleet ja vaniljasokeri. 

8. Ripottele seos marjojen päälle. 

9. Paista piirakkaa uunin alaritilätasolla, ajasta on paha sanoa. Reseptissä josta sain inspiraation sanottiin 25-35min, meidän uuni niin huonotehoinen että piirakka oli huikeat 50min uunissa ennenkuin oli kypsä. Toki riippuu myös vuoasta (pienempi vuoka, paksumpi taikina -> pidempi kypsymisaika). Mutta sellasen 30min jälkeen kannattaa tarkkailla ja kokeilla hammastikulla kypsyyttä :)

Vinkki: Kokeile omena-kaneli piirakkaa ! Uskoisin että varsinkin jos kaurahiutaleita laittaa tuohon pinnalle niin sopisi erittäin hyvin ;)

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 2 Kevyempi Lakkapiirakka
  • 6 4 Äipän Pannukakku
  • 23 5 Vehnäjauhojen korvaus ja suurustus
  • 5 1 Mokkapalatorttu
  • 3 3 Gluteiiniton Limetti-mansikkamoussekakku
  • 6 2 Isoäidin makea piirakka 14.8.2021

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään