Parhaat joulutortut

Raaka-aineet

5 dl vispikermaa
1 kg vehnäjauhoja
tl leivinjauhoja
500 g voita tai margariinia
2 kpl munia
luumutÄyte:
½ kg kivettömiä luumuja ( 2 pussia)
100 g sokeria (1 1/4 dl)
½ litraa vettä

Jaa resepti

Ohje

Olen käyttänyt hammastikkuja kiinnittämään torttujen päät toisiinsa. Idean sain jostakin blogista, hän oli muistaakseni 15-vuotias poika joka oli tehnyt niin ja voin sanoa että idea on hyvä. Ei auennut yksikään torttu uunissa. (Minä liotin tikut ensin vedessä vähän aikaa).

Kerma ja munat vatkataan sekaisin.
Voi vatkataan vaahdoksi.
Jauhot johon on lisätty leivinjauho lisätään kerma-munavaahtoon.Sekoita tämä vuorotellen voivaahdon kanssa, voita voi alkaa lisäämään ennenkuin kokonaan jauho-kerma-muna on sekoitettu (viimeiseksi voiseosta).
Ennen käyttöä 2 tuntia kylmässä paikassa.
Leivo joulutorttuja jotka täytetään luumumarmelaadilla. Voitele munalla.
Kylmät pellit. (Minä panen pellit aina ulos jähtymään jokaisen pellillisen jäkeen).

Valmiiksi täytetyt torttupellit panen jääkaappiin odottamaan hetkeksi ennen uuniin panoa.

 

Paista 8-10 min, 225° - 250° uunissa.


Luumutäyte:

Luumut keitetään ca 30 min. survotaan tai sähkövatkaimella vatkataan sileäksi. Sauvasekoitin käy myös.
Voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 0 Parhaat porkkanamuffinit
  • 5 1 Puolikuu joulutortut
  • 187 5 Parhaat mokkapalat
  • 0 0 Parhaat kaurapitsit
  • 2 2 Parhaat suklaaleivät
  • 1 2 Kirsikkasydämiset joulutortut

Kommentit

pirkkohentilä
Minä olen tehnyt näitä joulutorttuja yli neljäkymmentä vuotta. Tämä on paras ohje joka minulla on joulutortuista. Onnistuvat aina ja ovat hyvän makuisia.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään