17 281
17 281

Piian tuoresuolattu lohi ja sen tarjolle leikkaaminen (graavilohi)

Raaka-aineet

1,5 kg ruodotonta lohifilettä
1 rkl hienoa suolaa, merkillä ei väliä, kunhan on hienoa
3 tl hienoa sokeria
pieniä ripauksia hyvin rouhittua mustapippuria
pieniä ripauksia sitruunapippuria ( tai kalamaustetta)
tosi runsaasti tillisilppua, mieluummin tuoretta

Jaa resepti

Ohje

Laita leivinpaperin päälle, tai kaksinkertaiselle voipaperin päälle lohifile nahkapuoli alaspäin.

Ripottele tosi tasaisesti (ehdottomasti) hieno suola.

Ja sen jälkeen tosi tasaisesti hieno sokeri.

Levitä myös huolellisesti hieman hyvin rouhittua mustapippuria vähäsen pintaan, sekä hieman myös sitruunapippuria.

Ja lopuksi runsaasti tillisilppua, painele tilli pintaan kämmenellä.

Käännä kaksinkertaisen voipaperin reunat siten, että saumapuolet jäävät ylöspäin, niin, että tulee tiukka paketti.

Aseta kala laakealle vadille, jos kalasta sattuisi irtoamaan nestettä, niin valuminen on huomioitu.

Vie kala viileään pariksi päiväksi. Kolmantena päivänä voit leikata fileestä terävällä fileointi veitsellä ohuita siivuja painaen hiljalleen veistä ja liu`uttaen sitä eteenpäin, niin, että tulee ohuita, kauniita lohisiivuja.

Mutta leikkaa toki ensin lohen mahapuolella oleva rasvareunus kokonaan pois, se on vaaleana kerroksena reunassa.

Myös vinkkinä: Kun leikkaat fileointiveitsellä siivuja: ota toiseen käteen terävä haarukka, jolla pitelet kiinni lohesta, että liukas lohi ei liu`u.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 3 Konjakki/calvados/pernodgraavattu lohi
  • 18 4 Karamellisoitu lohi
  • 11 18 Tilliliha ja tillikastike Piian mukaan
  • 34 15 Graavi eli tuoresuolattu lohi
  • 6 3 Feta-perunasalaatti ja paistettu lohi
  • 0 0 Katajanmarja lohi

Kommentit

piia58
jos jää voit tehdä vaikka "perinteisen lohipiirakan", sille graavilohi sopii hyvin. Ilman sokeria lohesta tulee kovaa ja epämieluista purtavaa. Hienosuola on mielestäni ainut oikea suola graavaamiseen!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään