Paistettu ulkofilé uunijuuresten ja omenakastikkeen kera

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

1 dl creme fraichea
600 g porsaan ulkofilettä
500 g porkkanaa
500 g palsternakkaa
1/2 ruukkua persiljaa
1/2 purjoa
1 ruukku rucolaa
1 valkosipulinkynsi
1 omena
kasvisfondia
öljyä
suolaa
mustapippuria
rosmariinia
vehnäjauhoja

Jaa resepti

Ohje

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

2. Kuori ja pilko 500 g porkkanaa ja 500 g palsternakkaa. Laita uuninpellille ja pirskota päälle öljyä. Paista uunin keskitasolla noin 30 min.

3. Pilko 1 omena ja 1/2 purjoa. Freesaa pannulla öljyssä ja puserra joukkoon 1 valkosipulinkynsi.

4. Sirottele pannulle 1 rkl vehnäjauhoa. Lisää 3 dl vettä, kasvisfondia, 1/2 tl rosmariinia, 1 maustemitta suolaa ja 1 maustemitta mustapippuria. Kypsennä hetki ja sekoita sauvasekoittimella hienoksi kastikkeeksi.

5. Lisää kastikkeeseen 1 dl créme fraichea ja anna hautua lämmöllä muutamia minuutteja. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

6. Leikkaa noin 600 g porsaan ulkofilettä tasapaksuiksi siivuiksi. Kuumenna pannu ja paista lihoja öljyssä muutama minuutti per puoli. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

7. Hienonna 1/2 ruukkua persiljaa ja sirottele uunijuuresten päälle. Tarjoile juurekset omenakastikkeen, lihan ja rucolan kera.

Haluatko tehdä arjestasi helpomman ja monipuolisemman? Voit saada tämän ja monta muuta reseptiä tarvittavine raaka-aineineen suoraan kotiovellesi tuotuna! Helpompi arki on vain klikkauksen päässä: kotikokki.net/ruokakassi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Broileria pastan ja papujen kera
  • 4 4 TonnikalaPastaa Tomaattien ja Chorizon kera
  • 0 0 Paistettu chorizo oliivitapenadin kera
  • 0 0 Raasteletut anjoviksen ja kapriksen kera
  • 0 0 Paistettu Kabanossi persiljamaustetuilla juureksilla ja kiinankaalilla
  • 1 1 Gremolatabroileria kirsikkatomaattikastikkeen ja basmatiriisin kera

Kommentit

Mr.Ruokakassi
Kesällä ulkofilépihvit voi vaikka grillata!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään