Ylikypsää dry-rub-possua eli pulled pork

4 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

n. 1 kg possun kassleria/lapaa
1 tl pippuria, suolaa, kanelia
1-2 tl paprikajauhetta, cayennepippuria, valkosipulijauhetta, chiliä
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
2-3 rkl tummaa siirappia
1-2 rkl bbq-kastiketta, tabascoa, soijaa, sitruunaa, sokeria

Jaa resepti

Ohje

1. Mausteet hierotaan possun pintaan ja tuotos laitetaan pussissa jääkaappiin marinoitumaan yön yli. Nämä olivat vain itselle mieleiset mausteet tekohetkellä, kukin saa tietenkin käyttää aivan niitä mausteita, mitkä omia makunystyröitä parhaiten hivelevät! :)

2. Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen uunia. Lämmitä uuni 110-125 asteeseen. Nosta liha uunivuokaan, sivele päälle marinadia, kaada pohjalle n. 1,5 dl vettä ja laita folio päälle. Jos omistat kannellisen padan, se sopii tähän mainiosti! Älä heitä ylijäänyttä marinadia pois.

3. Oma paistoaikani oli noin 7 tuntia. Aina välillä (noin kerran tunnissa) valele lihaa siitä irronneella nesteellä ja uunin vieressä nököttävällä ylijääneellä marinadilla, halutessaan possua voi myös välillä käännellä alkuvaiheessa.

4. Anna lihan vetäytyä vartin verran. Liha voi hyvinkin hajota jo nostettaessa sitä vuoasta lautaselle, tämä on herkullinen merkki! Kahden haarukan kanssa revi possu suikaleiksi ja "koemaista" pari palaa. ;) Kaada paistonestettä pannulle ja heitä lihat sekaan. Noin 3-5 minuuttia pannulla käännellen riittää luomaan maagisen tuoksun ja possusta tulee entistäkin mehevämpää!

Tätä voi syödä ihan miten vain, itse menin ihan keitetyillä perunoilla. Leivän päälle, tortillan väliin, riisin, perunamuusin, paistettujen perunoiden kanssa, ihan kuinka haluaa! :D Seuraavana päivänä jämistä voi tehdä vaikka maailman herkullisimman pizzan!

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

tekniikka
Mainoksen sanoin, niin hyvää ettei sanotuksi saa. Ja aika helppoakin vielä!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään