Lämmin possu-omenasalaatti

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

leipäkrutongit
vaaleaa leipää, kuutioina
voita, paistamiseen
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä
salaatti:
200 g possunfilettä, ylimääräisestä rasvasta siivottuna
2 rkl oliiviöljyä (ei extra virgin), paistamiseen
2 kpl makeaa omenaa, pestyinä ja molemmat 8:aan osaan lohkottuina
1 rkl siideriviinietikkaa
2 kourallista sekalaisia salaatinlehtia
salaattikastike:
1 tl dijon-sinappia
1 tl siideriviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
tilkka juoksevaa hunajaa

Jaa resepti

Ohje

1. Ruskista leipäkuutiot voissa, mausta ja laita keittiöpaperin päälle kuivumaan.

2. Leikkaa huoneenlämpöinen possunfilee kuuteen palaan ja litistä hieman. Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla ja paista palat sitten kerran kääntäen kauniin ruskeiksi ja kypsiksi (noin 6min. riipuen paksuudesta), mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria myllystä. Poista possu pannulta. Lisää sitten pannulle omenalohkot ja ruskista hyvin. Siirrä omenat syrjään.

3. Lisää samalle pannulle 1 rkl oliiviöljyä ja 1 rkl siideriviinietikkaa. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria myllystä. Anna kastikkeen kiehahtaa. Valmista salaattikastike sekoittamalla kaikki salaattikastikeainekset keskenään.

4. Sekoita salaatinlehdet salaattikastikkeen kanssa ja jaa lautasille. Lisää päälle paistetut omenalohkot, sekä fileepalat. Lisää salaatin ympärille pannulla oleva kastike, sekä leipäkrutongit.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Lämmin fetasalaatti
  • 1 1 Lämmin munakoisosalaatti
  • 1 0 Lämmin kanasalaatti
  • 3 2 Lämmin kanaleipä
  • 4 5 Lämmin sardiinivoileipä
  • 0 0 Lämmin Makrillisalaatti

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään