Kunnon kaalikeitto.

10 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

1 kpl iso valkokaali
4-6 kpl porkkanaa
600 g jauhelihaa
kokonaisia maustepippureita
suolaa
voita kaalin paistamiseen
jauhelihamaustetta
2 kpl lihaliemikuutio

Jaa resepti

Ohje

Aloita pilkkomalla kaali. Itse teen ns.neliönmuotoisia palasia. 

Lisää isoon paistinpannuun runsaasti voita,anna kuumua rauhassa ja lisää pikkuisen kerrallaan kaalia hetkeksi väriä ottamaan. (Koko kaalin paistamiseen minulla on ruukannut mennä melkein puoli pakettia voita)

Kun kaikki kaalet on pastettu,laita 7itran kattilaan paistetut kaalet ja lisää vettä sen verran kuin näet tarpeelliseksi. Anna kaalin porista kattilassa sopivalla lämmöllä ihan rauhassa. 

Laita kaalin joukkoon kattilaan myös tässä vaiheessa maustepippureita oman maun mukaan.(Itse olen laittanut yleensä n.10kpl)

Pilko porkkanat reilun kokoisiksi paloiksi ja nakkaa keiton joukkoon kypsymään.

Paista Jauheliha paistinpannulla,lisää mausteeksi hieman jauhelihamaustetta ja suolaa. 

Lisää keittoon myös paistettu jauheliha,ja lihaliemikuutiot. 

Anna keiton kypsyä hiljalleen n. 2 tuntia. 

VINKKI! Maistele keittoa kypsymisen aikana useita kertoja,jotta tiedät onko keitossa tarpeeksi suoloja,ja tottakait jokainen saa maustaa keittoa oman maun mukaan ;) 

Kun keitto on kiehunut 2 tuntia,ota kattila pois levyltä,ja anna keiton levätä noin tunteroinen. Sen jälkeen keitto on parhaimmillaan!!

 

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

ErvaTytti
Maukas ruoka,jota voi syödä usemman päivä. Ja maku paranee aina uudelleen lämmittäessä ;)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään