kookosbataatti sosekeitto

5 annosta

Raaka-aineet

2 pientä/keskikokoista bataattia
3 porkkanaa
1 peruna
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
n.6-7 dl kasvislientä (vettä + liemikuutio)
1 tlk kookosmaitoa
2 tl punaista currytahnaa
1 tl valkosipuli tahnaa
suolaa, caram masalaa, mustapippuria, chilijauhetta, tabascoa, cyannepippuria

Jaa resepti

Ohje

Pese, kuori ja pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi.

silppua sipuli sekä valkosipulin kynnet.

kuullota sipulia + valkosipulia ilman tai pienessä lorauksessa öljyä kunnes hieman pehmenevät lisäten joukkoon tahnat ja suurimman osan mausteista.

Keitä kasviksia liemikuutioossa, vedessä ja pienessä ripauksessa suolaa kunnes ovat lähes kypsiä.

Sekoita joukkoon muhimaan sipuliseos ja keitä vielä niin, että kasvikset ovat pehmeitä.

Kaada tehosekoittimeen ja soseuta.

Kaada takaisin kattilaan, sekoita joukkoon kookosmaito ja loraus vettä jos tarpeen tulee.

Mausta,lisää koskenlaskija (haluamasi määrä), kuumenna kunnolla sekoitellen ja lisää mausteita makusi mukaan lisää.

 

Tarjoa esim. itse leivottujen sämpylöiden kanssa tai krutonkejen kera.

 Proteiinia jos kaipailee voisi ehkä n. 2 dl punaisia linssejä sopia keittoon, tietenkin vettä ja mausteita lisäämällä! Sitäpä itse taidan seuraavaksi kokeilla.

(huom. keiton annos määrästä en ihan takuuseen mene, kaipa se riippuu siitä paljon kukin haluaa syödä joten veikkasin.: D)

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Erilainen sosekeitto
  • 5 1 Tomaattinen sosekeitto
  • 18 2 Bataatti-porkkana sosekeitto
  • 4 0 Palsternakka-porkkana sosekeitto
  • 8 2 Purjo-peruna sosekeitto
  • 2 0 Aurinkoinen sosekeitto

Kommentit

Mononukleoosi
Kuvan lisään vähän myöhemmin!:)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään