KARJALANPAISTI RAUTJÄRVELT

6 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

600 g pala luullista possunlihaa
500 g pala luullista naudanlihaa
2 keskikokoista sipulia
10 maustepippuria
1 porkkana, ei välttämättä tarvitse, jos ei pidä !
2-3 laakerinlehteä
1 rkl suolaa
vettä

Jaa resepti

Ohje

Karjalanpaisti ohjeita on varmaan yhtä monta kuin tekijöitäkin, tässä perinne ohje Etelä-Karjalasta, Rautjärveltä.

Oikeassa karjalanpaistissa pitää olla lihaa jossa on luuta, kalvoja, rasvaa ja nahkaa. Markettien luuttomista lihasilpuista ei oikeaa makua synny.

Osta lähikaupastasi possun lapaa, niskaa tai etuselkää, (halkaistu potka sopii myös sekaan) sekä naudan rintaa, paistia tai keittolihaa. Huuhdo lihat raikkaalla vedellä. Paras tulos syntyy, jos laitat sianlihan yöksi mietoon suolaveteen suolautumaan. Paloittele lihat reiluiksi paloiksi, laita uunipotin pohjalle neljään osaan lohkotut sipulit, sitten naudanlihat, porkkana puolitettuna, laakerinlehdet, pippurit ja sitten sianliha, läskiset ja nahalliset päälinmäisiksi. Ripoittele väliin suola. Lisää vettä niin, että puolet lihoista peittyy. Laita 250 asteiseen uuniin. Kun lihat ovat saaneet väriä (n.1/2 h), lisää kiehuvaa vettä, niin että lihat juuri peittyvät. Alenna uunin lämpö 150 asteeseen, peitä kannella tai foliolla, anna rauhassa muhia kypsäks. 3, mielummin 4 tuntia jos maltat odotella, alkaa olla oikeanlaista uunipaistia, paistia tai lihapottia. niinkuin tätä ruokaa Karjalassa nimitettiin. Jos lihoissa oli kunnon luuydintä ja potkaa, voit kylmänä leikata siitä jopa siivuja leivällesi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Karjalanpaisti x 2
  • 17 5 Kairankiertäjän karjalanpaisti
  • 5 7 Mellan ossobuco
  • 6 0 Lihahyytelö (alatoopi)
  • 9 12 Liharuukku kolmesta lihasta !
  • 2 3 Riivitty Possun Lapa / nyhtöpossu

Kommentit

metsänvartija
Naudanlihan tilalla olen joskus käyttänyt myös hirveä tai lammasta. Pääasia että on luullista lihaa, tähän ei mitään lihaliemiä tarvitse !

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään