Kinkku-kasvispiirakka (uunipellillinen)

20 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

pohja:
220 g oivariinia
4 dl hiivaleipäjauhoja
4 dl durum vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl ruokakermaa (tai vettä)
täyte:
1 pss kasvissuikaleita
1 kpl pienehkö sipuli
1 kpl punainen paprika
6 kpl pienehköjä tomaatteja
220 g kinkkusuikaleita
200 g juustoraastetta (edam)
1 prk kolmen juuston kermaa
1 kpl kananmuna
1 dl maitoa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Jaa resepti

Ohje

Sekoita huoneenlämpöinen tai sulatettu rasva jauhoihin, joihin leivinjauhe on jo sekoitettu. Lisää kerma tai vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina uunipellin kokoiselle leivnpaperille. Nosta paperi taikinoineen pellille. Esipaista 200 asteessa noin 15 min, että pohjasta tulee rapea eikä se ime nestettä täytteestä.

Tee täyte. Kuullota kasvisuikaleita ja sipulia paistinpannulla ja mausta ne samalla miedosti suolalla ja mustapippurilla. Huom., kolmen juuston kermassa on suolaa. Lisää paprika ja tomaatti suikaleina ja paloina. Samoin kinkkusuikaleet. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Sekoita kolmen juuston kerma, maito ja kananmuna sekä juustoraaste ja levitä tasaisesti täytteen päälle. Paista 225 asteessa 25 - 30 min, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 10 Suklaaneliöt (uunipellillinen)
  • 0 0 Kookos-toscapiirakka (uunipellillinen)
  • 94 31 Suolainen rahkapiirakka (uunipellillinen)
  • 1 0 Jauhelihapizza (uunipellillinen)
  • 4 4 Jauheliha-paprikapiirakka
  • 12 1 Maidoton marjapiirakka (uunipellillinen)

Kommentit

Mirjaminkukka
Kerrankin sattui kaikki maut ihan kohdalleen, osittain kuin vahingossa! :-) Tähän leivonnaiseen voi tietenkin säveltää oman maun mukaan aineksia ja mitä sattuu kaapista löytymään. Esim pekoni käy tosi hyvin.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään