Mansikkakakku

Raaka-aineet

Pohja :
4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte :
1o kpl liivatetta + 5rkl vettä
1-2 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
500 g rahkaa
300 g appelsiini-hovi juustoa
1-1,5 dl sokeria
½ sitruunan mehu
Koristeeksi :
2 dl kuohukermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 l mansikoita

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vaahtoon. Kaada vuokaan ja paista 175C 35-40min.

Pehmennä liivatteet kylmässä vedessä. Purista vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan veteen. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita rahka ja juusto. Lisää vaniljavaahto, sokeri ja sitruunamehu. Lisää liivateseos.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan, jossa on leivinpaperivuoraus. Halkaise kakku kahteen tai kolmeen osaan. Kostuta levyt sivelemällä sitruunamehulla. Aseta pohjalevy vuokaan. Levitä päälle jo hieman hyytynyttä täytettä. Paina kakkulevy kevyesti päälle. Levitä sillekin täytettä ja nosta kansilevy päälle. Sivele sillekin ohut kerros täytettä. Peitä kakku kelmulla ja anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. Siirrä kakku tarjoiluvadille. Vaahdota kerma ja vaniljakastike. Pursota tai levitä vaahto kakun reunoille ja päälle. Asettele mansikat koristeeksi.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään