12 364
12 364

Maukkaat sämpylät

Raaka-aineet

5 dl maitoa tai piimää
3 dl pikakaurahiutaleita
5-7 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisrouhetta
2 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
loraus öljyä tai muuta rasvaa
1/2 dl siirappia

Jaa resepti

Ohje

Sekoita hiiva osaan kuiva-aineista ja liuota kädenlämpöiseen maitoon.

Sekoita joukkoon loput kuiva-aineet, siirappi ja rasva.

Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna nousta lämpimässä paikassa liinan alla puolisen tuntia (taikina kohoaa noin kaksinkertaiseksi).

Leivo taikinasta pieniä sämpylöitä ja anna kohota vielä puolisen tuntia ennen uuniin laittoa.

Paista sämpylät 225 asteessa noin kymmenen minuuttia.

Taikinaan voi halutessa lisätä esim. juustoraastetta, porkkanaraastetta, mausteita, eilistä puuroa jne. ja korvata näin osan vehnäjauhoista. Siirapin tilalla voi käyttää esimerkiksi ruokalusikallisen sokeria tai hunajaa. Tällä reseptillä voi sämpylän koosta riippuen pyöräyttää 20-25 sämpylää.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Lilithy
Pyysin miestäni hakemaan kaupasta korppujauhoja ja sainkin ruisrouhetta (?!) josta en ollut koskaan tehnyt mitään. Loin sitten oman sovelluksen normaaleista vehnäsämpylöistä, joista tulikin ihan loistavia! Mukavia leivonta- ja herkkuhetkiä!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään