13 875
13 875

Rössypottua

2 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

100 g kiinteämaltoista perunaa kuorittuna
1 pieni sipuli kuorittuna
½ rkl voita
1,5 dl olutta (lager)
2,5 dl kasvis- tai lihalientä
200 g keittojuureksia kuutioina
220 g virolaista verimakkaraa (rakvere verikäkk)
maldon suolaa
mustapippuria myllystä
persiljaa

Jaa resepti

Ohje

Laita perunalle pieni kattila suolattua vettä kiehumaan. Kuori peruna(t) ja kuutioi hiukan suuremmaksi kuin keittojuurekset. Keittojuureksina käytin valmista kaupan tuotetta pakasteesta. Keitä perunat kypsiksi.

Perunoiden kiehuessa kuori sipuli ja leikkaa karkeiksi kuutioiksi. Sulata voita kattilassa ja kuulota sipulia muutama minuutti. Kaada olut kattilaan ja anna kiehahtaa. Sitten lisää kasvis- tai lihaliemi ja tuo kiehumispisteeseen. Lisää pussillinen keittojuureksia ja mausta mustapippurilla myllystä. Anna kiehua n. 4-5 min.

Nyt leikkaa verimakkarasta perunakuutioiden kokoisia kuutioita. Lisää verimakkara kattilaan ja anna kiehahtaa 1-2 min. että makkara kuumenee, mutta ei hajoa. Lisää siivilöidyt perunat, sekoita ja mausta suolalla makusi ja terveytesi mukaan. Kiehauta vielä kerran. Jos haluaa, voi lisätä lopuksi vielä voinokareen joukkoon. Vältä kuitenkin rajua sekoittamista

Laita tarjolle ja jos haluat, koristele hakatulla persiljalla.

Tämä on aikalailla oma sävellys nykyavuilla ja menetelmillä.

Hyvää Ruokahalua!

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 5 Syksyinen Jämäkeitto
  • 6 3 Helppo Pataruoka
  • 2 3 Kassler-vuoka 14.7.2023
  • 10 15 Syksyinen Possuloora
  • 4 1 Sydän-pekonikastike
  • 0 0 Marinoidut cheddartäytteiset possun ulkofilepihvit

Kommentit

FutoMaki
Yksikertaista, nopeaa, mutta herkullista ruokaa vähällä vaivalla...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään