23 258
23 258

Irish Coffee-juustokakku vähähiilihydraattinen

8 annosta

Raaka-aineet

pohja
200 g hasselpähkinäjauhoa ja -rouhetta ( voit myös käyttää mantelijauhetta/-rouhetta) (itse käytin molenpia)
100 g voita
tÄyte
6 kpl liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1reilu dl makeutusjauhetta (voit käyttää myös sokeria) maun mukaan.
2 tl vaniljasokeria
3-5 rkl viskiä (mielellään irlantilaista, itse käytin jamesonia 4 rkl)
1,5 dl vahvaa kahvia
koristeeksi
suklaarouhetta

Jaa resepti

Ohje

Pehmitä voi ja sekoita siihen hasselpähkinäjauhe ja -rouhe. Makeuta makusi mukaan. Painele ohueksi kerrokseksi voipaperilla vuorattuun kakkuvuokaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Keitä vahva kahvi (esim. espresso) valmiiksi. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto, makeutus ja viski. Purista liivatelehdistä kylmä vesi pois ja sulata ne kuumaan kahviin. Lisää hieman jäähtynyt kahviseos vaahtoon ohuena nauhana samalla sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle.

Laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai mieluiten seuraavaan päivään.

 

löysin ohjeen karppaus.infon nettisivuilta ja päätin kokeilla. :) tein pieniä muutoksia ohjeeseen ja nyt odottelen valmista tuotosta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

noorau
laittelen kuvia sitten kun saan lopullisen tuotoksen esille, nyt tässä odotellaan kakun hyytymistä. :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään