14 423
14 423

Sienikääryleet

5 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 kaalinpää
1 sipuli, iso
2 valkosipulin kynttä
0,5-1 l kantarelleja, suppilovahveroita tai herkkusieniä, muutkin sienet käyvät
1 kananmuna
2 tomaattia
2 dl keitettyjä, rikottuja ohrasuurimoita
1 tl meiran metsäistä lihamaustetta
mustapippuria, maun mukaan suolaa
voita
siirappia

Jaa resepti

Ohje

Koverra kaalinpäästä kanta ja laita kaali kiehumaan veteen noin 10-15 minuutiksi. valuta vedet pois ja anna jäähtyä sen verran etteivät sormet pala, kun erottele kaalinpäästä lehtiä. Ohenna lehtivartta veitsellä.

Keitä rikotut ohrasuurimot ohjeen mukaan.

Putsaa sienet ja pilko pienemmiksi. Pienennä sipulit ja kuullottele sieniä ja sipuleita pannulla voissa. Pieni tomaatit ja lisää pannulle. Anna muhia jonkun aikaa.

Yhdistä ohrasuurimot ja kuullotukset, sekoita ja lisää kananmuna. Sekoittele. Mausta sopivaksi.

Laita sitten täytettä lehdille ja käännä ne kääryleiksi. Asettele kääryleet vieri viereen uunivuokaan niin pysyvät tiukasti kiinni. Käännä maustemyllystä Metsäistä maustetta kääryleille ja kaada siirappia ohuena nauhana muutama raita. Laitoin vielä muutaman voinokareenkin vuokaan.

Lämmitä uuni 200-asteiseksi ja laita vuoka uuniin. Paista puolisen tuntia ja peitä sitten alumiinifoliolla ja vähennä uunin lämpö 175 asteeseen. Anna vuoan olla uunissa ainakin tunnin. Jos unohtuu kauemmaksi aikaa, ei siitä ole vahinkoa. Minun kääryleeni jäivät uuniin ainakin kahdeksi tunniksi ja olivat tosi hyviä. Aivan sulivat suussa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Mustikka
Makoisa ruoka eikä ollenkaan niin työläs tehdä kuin luulisi. Laitoin osan pakkaseen.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään