9 472
9 472

Täytetyt tomaatit

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

12 kpl suurehkoja tomaatteja
1 kpl keskikokoinen munakoiso
1 purkki siitakesienia
1 nippu kevatsipulia
1 pussi juustoraastetta (mozzarella)
mausteet
oliivioljya paistamiseen ja tomaattien voiteluun
valkosipulia
pippurisekoitusta
suolaa munakoisolle

Jaa resepti

Ohje

  • Lämmitä syvä pannu keskilämpöön (4/6). Pohjalle melko reilusti oliiviöljyä ja pieneksi silputut sipulit varsineen päälle, lisää mausteet. Kääntele välillä.
  • Pese munakoiso ja leikkaa n. 0,5-1cm paksuisiksi viipaleiksi. Sirota alustalle reilusti suolaa, asettele viipaleet päälle ja sirota vielä niidenkin päällä paksulti suolaa. Anna levätä 30min.
  • Pese tomaatit, poista "hattu" ja koverra sisälmykset erilliseen kippoon. Voitele oliiviöljyllä ja asettele pellille.
  • Sipulit ovat tässä vaiheessa jo pehmenneet ja ottaneet vähän väriä. Valuta sienet, pilko tomaattien sisälmykset ja lisää pannulle. Tomaateista ja sienistä irtoaa nestettä niin paljon että se pitää keittää kokoon. Tai valuttaa.
  • Munakoisoista on lähtenyt tällä välin väkevä neste. Huuhtele huolellisesti ja kuivaa talouspaperille viipaleet. Pilko kuutioiksi ja lisää pannulle. Vaihtoehtoisesti voit käyttää puhtaalla pannulla kuutioita, jolloin munakoison kermaisuus tulee paremmin esille. Valmiin munakoison väri muuttuu vaaleasta kuulaan rusehtavaksi.
  • Täytä tomaattit ja ripottele päälle juustoraaste.
  • Uuni 200C ja n. 15min yläalalämmöllä. Kunnes juusto on kauniin värinen.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 2 Täytetyt tomaatit
  • 0 0 Täytetyt tomaatit
  • 1 0 Täytetyt paprikat ja tomaatit
  • 1 1 Täytetyt kesäkurpitsat & täytetyt tomaatit
  • 1 0 Täytetyt tomaatit
  • 0 0 Täytetyt tomaatit

Kommentit

Psii207
Helppo ja makuisa resepti, myös keltanokille.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään