Maukas Maalaissalaatti

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

3-4 kpl pekoniviipaletta
n.1 dl maustamattomia, kuorittuja pähkinöitä (hassel,manteli,saksan,cashew)
1 kpl isohko keitetty uusi peruna
1/3 kpl Jäävuorisalaattia
1 nippu Rucolaa
0,5 kpl sipuli (kelta-tai puna)
1 kpl tomaatti
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, basilikaa tms tuoreyrttiä

Jaa resepti

Ohje

Kuori ja lohko sipuli isoiksi lohkoiksi. Ota pekonit esille, murskaa/leikkaa puukolla pähkinöitä pienemmiksi. Lämmitä pannu ja lorauta reilusti oliiviöljyä.Laita sipulilohkot paistumaan hiljaiselle tulelle, viipaloi peruna kuorinensa ja lisää pannulle. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna paistua viitisen minuuttia.

Siirrä sipulit ja perunaviipaleet pannun toiselle puolelle ja lisää toiselle puolelle paistumaan pekonit sekä pähkinäpalaset (ripottele ne pekonien päälle). Ravistele pannua aina välillä ettei alimpana olevat pala.Käännä pekonit ja paista toiselta puolen.

Pese tällä välin salaatti ja kuivaa se lingossa. Kuutioi tomaatti.

Sekoita pannuseokseen viimeisenä tuoretta yrttiä (basilika tai timjami) ja sekoittele se salaatin kanssa, lisää viimeisenä tomaattiviipaleet päälle.

Voit paistaa perunat ja pekonin erikseen kovemmalla lämmöllä ja miedommalla sipulit ja pähkinät. Kunhan muistat maustaa molemmat! Ruokaisamman saat lisäämällä perunaa+pekonia, myös keitetty kananmuna sopii.

 

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Taskuvenus
Päälle voisi vielä lurauttaa tipan makeahkoa sinappikastiketta....

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään