Valkosipulikana ja couscous lisäke

3 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

500 g Bloirelin fileepihvi (Valkosipuli marinoitu POUTTU)
2 dl Ruokakerma (5 % Valio)
Couscous lisäke
3 dl couscousia
1 tl suolaa
1 tl öljyä
3 dl vettä
2 tomaattia
1/2 punaista paprikaa
1/2 kurkkua
1 rkl Omena viinietikkaa
ripaus mustapippuria

Jaa resepti

Ohje

Kanan valmistus:

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Tyhjennä broilerin ohut leike pakkaus keraamiseen uunivuokaan, marinaadia ei tarvitse huuhdella pois, koska kanaa ei mausteta muutoin. Erottele fileitä hieman toisistaan, että ne kypsyvät tasaisesti. Kaada kerma kanan päälle. Paista uunin keskitasolla noin 40 min ilman kantta.

Mikäli käytät maustamattomia broilerin ohutleikkeitä, mausta ne haluamallasi tavalla. Esimerkiksi 4 puristettua valkosipulinkynttä, 1 tl suolaa ja 2 tl grillimaustetta pihvien pintaan ennen kerman lisäämistä.

Couscous lisäke:

Kanan kypsyessä uunissa valmista couscous. Kiehauta vesi, johon on lisätty suola ja öljy. Ota kattila liedeltä ja sekoita couscous veteen. Anna seisahtaa kunnes vesi on imeytynyt. Couscousin imeytyessä ja jäähtyessä pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi. Lisää kasviskuutiot, omenaviinietikka ja ripaus mustapippuria turvonneen couscousin sekaan. Sekoita hyvin, jotta etikka imeytyy tasaisesti ja vältyt väkeviltä suupaloilta.

Nauti!

Jos teet pienemmän määrän lisäkettä jätä omenaviinietikka kokonaan pois. Lievänä etikan happamuus korostaa kanoissa olevaa valkosipulin makua. Suosittelen tekemään koko satsin sillä mielestäni kanojen maku paranee, kun seuraavana päivänä jääkaapista lämmittelee (coucousia ei tarvitse lämmitelllä, menee myös välipala-salaattina). Opiskelija suosittelee!

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 2 Linssi lisäke
  • 2 2 Basilika-tomaatti lisäke
  • 5 3 Sipuli-punajuuri lisäke
  • 2 2 Nopea lehtikaali-broileripaistos ja couscous
  • 1 1 Valkosipulikana
  • 5 1 Katkarapu lisäke

Kommentit

murmelinmurkinat
Opiskelijalle, laihduttajalle ja valkosipulin ystävälle oiva ruoka. Tästä valkosipulikana couscous -ohjeesta riittää jopa kolmeen ateriaan!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään