24 035
24 035

Hedelmäinen salaatti ( vegaani )

4 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

salaatteja, rucolaa, roomansalaattia, tammenlehtisalaattia, viinisuolaheinää yms
1/2 kurkkua
1 päärynä
1 avokado
sitruunanmehua
1 granaattiomena
1 dl cashew-pähkinöitä
0,5 dl kuivattuja karpaloita
kastike:
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
ripaus suolaa tai sokeria
ripaus mustapippuria myllystä

Jaa resepti

Ohje

Huuhtele salaatit ja kuivaa ne talouspaperin tai pyyhkeen avulla. Jätä lehdet reilun kokoisiksi. Viinisuolaheinän lehdet voi jättää kokonaisiksi.

Aseta lehdet laakeahkolle vadille.

Kuori ja puolita kurkku. Poista pehmeät siemenet. ja leikkaa kurkku viipaleiksi.

Halkaise avokado, ota kivi pois ja leikkaa aika isoiksi paloiksi.

Kuori päärynä ja leikkaa paloiksi. Purista avokadon ja päärynän päälle vähän sitruunamehua tummumisen ehkäisemiseksi.

Halkaise granaattiomena. Naputtele puukauhalla niin että siemenet irtoavat hedelmästä.

Laita avokado, päärynä ja granaattiomenan siemenet salaatin päälle. Ripottele pähkinät päälle.

Salaattiin voi vielä lisäta kuivattuja karpaloita makeutta antamaan.

Kastike: Sekoita aineet keskenään ja kaada salaatin päälle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 7 2 Linssipihvit ( vegaani )
  • 2 1 Hedelmäinen katkarapusalaatti
  • 1 0 Hedelmäinen Kalkkuna-Pasta salaatti
  • 3 0 Hedelmäinen kvinoasalatti
  • 8 8 Pihlajanmarjahyytelö ( vegaani )
  • 5 3 Kaali-porkkanalaatikko ( vegaani )

Kommentit

AIMATO
Maukas salaatti sopii laihduttajallekin.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään