Tonnikala täytteiset tomaatit

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

4 kpl tomaattia
1 tlk valutettua tonnikalaa
1 rkl ranskankermaa (creme fraishe)
1 rkl Creme Bonjour valkosipuli tuorejuustoa
½ dl juusto raasetetta
1 tl tuoretta minttua silputtuna
1 tl tuoretta persiljaa silputtuna
1 tl tuoretta basilikaa silputtuna
ripaus suolaa
ripaus sitruunapippuria
ripaus tilliä

Jaa resepti

Ohje

Tomaatteihin voi jättää kuoren, jos tahtoo.

Kuoren poisto: Laita kattilaan vettä kiehumaan, niin paljon että tomaatit mahtuvat sinne kiehumaan. Leikkaa tomaatteihin kaksi viiltoa niin että viillot läpäisevät juuri ja juuri ohuimman kuoren ja menevät ristiin tomaatin päistä.

Laita tomaatit kiuhuvaan veteen. kiehauta noin minuutti. Ota astiaan kylmää vettä ja muutama jääpala, laita tomaatit kylmään veteen yksitellen suoraan kiehuvasta vedestä, sellaisella ottimella ettei kuumaa vettä pääse kylmään veteen.

Anna tomaattien olla kylmässä vedessä noin 5min, jonka jälkeen kuori lähtee helposti irti.

Leikkaa tomaateista yläosa pois ja koverra ne ontoiksi.

Täyte: Sekoita tonnikala, kerma ja tuorejuusto keskenään, lisää mausteet ja sekoita.

Täytä tomaatit ja lisää päälle juustoraaste, laita hattu takaisin paikalleen.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 15min.

Anna hieman jäähtyä ja tarjoile.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 2 Mausteiset pikkelöidyt tomaatit
  • 8 6 Taytetyt tomaatit
  • 7 7 Tonnikala rieskarullat
  • 11 3 Täytetyt tomaatit
  • 0 0 Lämppäriä leipägrillillä 2. Tonnikala
  • 1 0 Tonnikala Aurinkokuivattutomaatti piirakka

Kommentit

mielenvikainen
Helppo alkuruoka :) Ja maukas!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään