jauhelihatäytteiset letut

8 annosta

Raaka-aineet

Lettutaikina:
2 munaa
8 dl maitoa
4 dl jauhoja
1.5 tl suolaa
1 dl öljyä
Täyte:
400 g jauhelihaa
2 dl riisiä
1 purkki valkosipuli tuorejuustoa
1 Sipuli
½ punainen paprika
1 valkosipulinkynsi
½ paketti koskenlaskija juustoa
juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Taikina:

1. Vatkaa ainekset kulhossa

2. Anna taikinan turvota 10-15min

3. Paista lettuja paistinpannulla. Käännä.

4. Paistamiseen et välttämättä tarvitse rasvaa, koska se on jo lisätty taikinaan

Täyte:

1. Paista ja mausta jauheliha makusi mukaan, sekä keitä riisi

2. Lisää joukkoon hiennonnettu sipuli ja paloiteltu paprika

3. Kun sipuli on ruskistunut lisää joukkoon koskenlaskija pieninä palasina

4. Kun juusto on sulanut kaada koko satsi riisien kanssa sekaisin

5. Lisää tuorejuusto ja pieneksi murskattu valkosipulinkynsi

6. Laita jääkaappiin jäähtymään hetkeksi.

Kasaaminen:

Ota lettu jollekkin tasaiselle alustalle ja laita siihen keskelle täytettä. Älä laita liikaa, sillä sitten et saa taiteltua sitä.

Taita toinen reuna täytteen päälle ja käännä sivut siihen päälle, sen jälkeen kierrät letun rullalle.

Tämän jälkeen nosta lettu uunivuokaan tai pellille ja ripottele päälle hieman juustoraastetta jos haluat.

Laitat valmiit letut uuniin kunnes juusto on sulanut.

Tarjoile välittömästi!

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Jauhelihatäytteiset paprikat
  • 6 7 Täytetyt letut
  • 6 0 Täytetyt letut
  • 8 0 Täytetyt letut
  • 1 0 Keittiötaikaa Suolaiset letut (soijatäytteellä)
  • 39 6 Täytetyt letut eli krepit

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään