8 191
8 191

Punajuurirösti tuorejuustolla

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

4 punajuurta (ei kovin suuria)
2 sipulia (tai 4 pientä)
1 rasia porotuorejuustoa
2-3 kanamunaa
mustapippuria
suolaa
(2 valkosipulin kynttä)
juustoa kuorruttamiseen

Jaa resepti

Ohje

Kuori punajuuret. Raasta punajuuret ja sipulit raasteeksi. Voit myös lisätä hienonnettua valkosipulia. Lisää porotuorejuusto ja sekoita ainekset sekaisin. Lisää kanamunat. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Lorauta öljyä pannulle ja paista joko yksi iso rösti tai pieniä kakkusia. Käännä rösti pari kertaa lautasen avulla. Siirrä rösti uunipannulle ja jatka kysentämistä uunissa (200 asteessa n. 30 min). Paistamisen loppuvaiheessa laita päälle ohuelti juustoa. (Massa on aika löysää, joten pannulla paistamisen voi jättää väliin ja kypsentää röstit pelkästään uunissa. Lisää tällöin paistoaikaa tarpeen mukaan).

Aika hyvää tuli myös kun paistoi massan paistinpannulla käännellen, kuten munakokkelia paistetaan.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Lihamureke tuorejuustolla
  • 0 0 Broilerin fileet pekonilla ja tuorejuustolla
  • 2 1 Uunilohi tuorejuustolla ja kasviksilla
  • 1 0 Uunilohi tuorejuustolla ja katkaravuilla
  • 1 0 Wokkivihannekset tuorejuustolla
  • 3 0 Mehevää sushia tuorejuustolla

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään