Ruisleipä 4 kpl

4 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

1. Päivä:
1 l lämmintä vettä
4 rkl Ruistaikinan juurta
6 dl Karkeita ruisjauhoja
2. Päivä:
1 rkl suolaa
1/3 pala tuorehiivaa
1 l Karkeita ruisjauhoja

Jaa resepti

Ohje

Sekoita vesi, juuri ja karkeat ruisjauhot keskenään ja anna taikinan käydä yön yli. Vaivaa seuraavana päivänä taikinan joukkoon suola, tuorehiiva ja ruisjauhot. Painele kämmensyrjällä iso risti taikinan keskelle ja kohota se liinan alla kaksinkertaiseksi mahdollisimman lämpimmässä paikassa, noin pari tuntia.

Taikina on leivontavalmis kun risti on kohonnut umpeen. Kaada taikina leivontapöydälle ja pyöritä se palloksi. Älä enään vaivaa taikinaa. Jaa taikina neljään osaan ja leivo siitä neljä litteää leipää ruisjauhoja saa käyttää leivonnassa runsaasti. Paina lopuksi lasilla reijät leivän keskelle.

Kohota leipiä liinan alla mahd. lämpimmässä paikassa noin tunti, lähes kaksinkertaiseksi. Ruistaikina ei kokoha samalla lailla kuin vehnätaikina. Leivät on valmiita paistettaviksi viimeistään sitten kun pinta alkaa repeillä.

Pistele kohoneiden leipien päälle haarukalla ja paista niitä 225 asteisessa uunissa noi 30 min, Leipä on valmis kun sen pohjasta kuuluu koputettaessa kumea ääni.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Empsukka
Leivinuunissa tehtynä tämä on loistava!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään