14 707
14 707

Yrteillä, sitruunalla ja valkosipulilla täytetty kana

5 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 iso kana
3-4 sitruunaa
8-10 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa
reilusti tuoretta timjamia ja rosmariinia
1 iso sipuli
oliiviöljyö
kanalientä, -fondia tai - liemikuutio
villirucolaa
perunoita
voita
paprikajauhetta

Jaa resepti

Ohje

1. siivoa kana. Lämmitä uuni. 200 asteeseen. Pilko 2-3 sitruunaa neljään osaan, ja purista niiden mehut isoon kulhoon, pane kulhoon myös kuoret. Riko haluamasi määrä valkosipuleita, ja pane ne kulhoon. Lisää joukkoon reilusti tuoretta timjamia ja rosmariinia. Jauha reilusti suolaa ja pippuria.

2. Lisää kana kulhoon, ja pyörittele sitä mausteissa. Täytyä kana sitruunankuorilla, valkosipuleilla ja yrteillä. Pilko karkeasti iso sipuli. Tee sipulista peti uunivuoalle. Pane kana vuoalle, taita sen siivenkärjet alle ja sido jalat yhteen. Kaada mausteliemi vuokaan. Valelle kana oliiviöljyllä, ja jauha päälle hieman mustapippuria ja reilusti suolaa.

3. Pane kana uuniin paistumaan. Kuumenna sillä aikaa pannulla voita ja oliiviöljyä. Paista siinä keitetyt, kuorimattomat perunat kauniin värisiksi. Lisää joukkoon tuoretta rosmaariinia, ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele lopuksi päälle hieman paprikajauhetta.

4. Paloittele kypsä kana paloiksi veitsellä tai saksilla. Nosta perunat tarjoiluastiaan. Keitä paistoliemi, mausta puolikkaan sitruunanmehulla, kanaliemellä sekä tarpeen mukaan suolalla.Siiviöi.

5. Pane rucolat kulhoon, ja kaada osa kastikkeesta joukkoon. Pyörittele rucoloita kastikkeessa hetken aikaa, ja nosta sitten tarjoiluastialle. Pane kananpalat rucolan päälle, ja kaada päälle loppu kastike.

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Jogurttidippi mintulla ja valkosipulilla
  • 2 0 Pasta Carbonara sitruunalla marinoitujen tomaattien kera
  • 1 0 Katkaravut valkosipulilla
  • 1 0 Possua sitruunalla
  • 2 3 Rapuja tuoreella valkosipulilla ja rosmariinilla
  • 5 0 Igorin kana

Kommentit

Juri
Todella herkullinen, raikas, kesäinen ja melko helppo resepti!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään