15 021
15 021

Kesäinen kääretorttu

30 - 60 min

Raaka-aineet

POHJA
4 kpl kananmunia
dl sokeria
dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
½-1 l mansikoita
250 g mascarponea
1 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan

Jaa resepti

Ohje

Ota kananmunat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sekoita jauhot, kaakao ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa kananmunat ja sokeri (mieluiten sähkövatkaimella) vaaleaksi vaahdoksi, vaahto on hyvää kun sillä voi "kirjoittaa". Sihtaa kuiva-aineseos vaahtoon ja kääntele varovasti nuolijalla sekaisin. Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille, levitä mahdollisimman tasaisesti ja varovasti (jokainen nuolijan sipaisu puhkoo taas kuplia vaahdosta ja huonontaa pohjaa!) ja paista 200 asteessa 5-8 minuuttia.

Kumoa valmis kääretorttupohja toiselle leivinpaperille, jonka päälle on siroteltu sokeria, anna jäähtyä. Valmista sillä aikaa täyte, notkista mascarpone lusikan avulla ja sekoita siihen vaniljasokeria. Vatkaa kerma ja maun mukaan sokeria suht löysäksi vaahdoksi, ja kääntele varovasti mascarpone ja kermavaahto sekaisin. Levitä seos kääretorttupohjalle ja pilko mansikat pieniksi paloiksi seoksen päälle. Kääri varovasti rullalle ja laita jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi ennen syömistä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 2 Kesäinen kääretorttu
  • 4 5 Kääretorttu
  • 20 2 Mansikka kääretorttu
  • 2 0 Valkosuklainen kääretorttu
  • 1 0 Mansikkainen kääretorttu
  • 3 4 Suklainen kääretorttu puolukkatäytteellä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään