9 864
9 864

MANSIKKA-KERMAKÄÄRETORTTU

15 - 30 min

Raaka-aineet

4 kananmunaa
dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
n. 2 dl mansikkahilloa
2 dl kuohu- tai vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi (kannattaa vatkata n. 3-4 min) ja lisää jauhot sihdin läpi, ettei perunajauhoista jää paakkuja. Sekoita, mutta älä vatkaa enää paljoa. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 6-8 minuuttia.

Käännä valmis torttupohja pohjapapereineen toisen samankokoisen leivinpaperin päälle, jolle olet ripotellut sokeria. Irrota paistamisessa käytetty leivinpaperi varovasti pohjasta. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä torttupohjalle ensin hilloa ja sen päälle kermavaahtoa. (Itse saan vaahdon parhaiten levitettyä veitsellä, silloin ei hillo ja kerma sekoitu keskenään.) Kääri torttu rullalle ja laita viileään, voi myös pakastaa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään